Ikkunan ääressä

Kirjoitan tätä postausta kirjoituspöydällä ikkunan ääressä. En lattialla selkä sohvaan nojaten ja läppäri sylissä. Kyllä - operaatio kirjoituspöytä on vihdoin saanut päätöksensä! Vielä on joitain pieniä juttuja, joita pitää viilata (hankkia irtonäppis ja irtohiiri, mahdollisesti kirjatuet), mutta pöytä on paikallaan ja voin katsoa pimeää kaupunkia ja sen valoja samalla kuin naputtelen näppäimiä. Huojentavaa, että minulla on kirjoituspöytä, jonka ääressä kirjoittaa virkavapaalla. Hienoa, että minulla on vihdoin kirjoituspöytä.

Uusi pöytäni on hieno siksi, että se on uusi ja siksi, että se on minun. Pöydän kansi on nätti ja jalat ovat rumat. Jalat riitelevät mielestäni hiukan asunnon muun kalustuksen kanssa, mutta oli pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Toisin sanoen vaakakupissa painoi eniten se, että pöydän korkeuden piti olla säädettävä, jotta ergonomia on kohdillaan ja ranteet pysyvät suht ehjinä. Terveiden ranteiden eteen olen valmis uhraamaan pikku kotini kalusteharmonian. Tai pienen osan siitä, eiväthän yhdet pöydänjalat nyt niiiin iso asia ole. Onneksi pöydän kansi on kiva, ja olen sisustanut pöytääni kivoilla tavaroilla: lukemattomat kirjat, kitulias (jospa se tokenisi) orkidea, pöytään mätsäävä kynä- ja paperiteline ja siinä kyniä ja kirjoitusvihko.

Työtuolia en hankkinut. Kaupassa olevien työtuolien rumuus sattui sieluun niin paljon, että en kyennyt edes harkitsemaan. Ja itse asiassa tämä ikivanha vihreä tuoli sopii pelkistetyn kirjoituspöytäni eteen aika hyvin. Tuoli on vanhasta ruokapöydän kalustosta, ainoa tavara, jonka mummini on ottanut lapsuudenkodistaan mukaansa. Se on maalattu alunperin vanhanvihreällä maalilla, joka on kestänyt ihmeen hyvin. Pienet kulumat antavat vain luonnetta. Tuoli on sitäpaitsi oikean korkuinen ja kun pöydän saa passattua sopivalle korkeudelle tuoliin ja minuun nähden, niin mikä ettei - mihin minä uutta tuolirumilusta tarvitsisinkaan?

Kirjoituspöytä tuo ihan uuden tunnelman tähän osaan kotia. Kirjoituspöytiä käytetään, kun ollaan tosissaan, kun ollaan tärkeitä (!), kun työskennellään. Varsinkin tällaisia hyvin tummia kirjoituspöytiä ja varsinkin, kun ollaan virkavapaalla. Minulla on enää kahdeksan työaamua jäljellä, ja kun tänään valmistelin iltateetä äidille, isälle ja siskolle, totesin puoliääneen, että kylläpä minulle tulee mukavaa virkavapaalla. Siksi, että minulla on kirjoituspöytä ja voin katsella ikkunoista ulos. Ne tuntuvat tällä hetkellä hyvin tärkeiltä asioilta molemmat. Malttaakohan tästä mennä nukkumaankaan; sänky tuntuu nyt hiukan tylsältä, kun vaihtoehtona on istua uuden, oman kirjoituspöydän ääressä...