May the Force be with you

perjantai 19. helmikuuta 2010

Säätöä

Minulla on uusi näppis. Hieno, litteä, viileä, langaton. Tarkoittaa sitä, että siirsin läppärini kuuluisalle kirjoituspöydälleni tällä kertaa pysyvästi. Asetin sievän näppäimistöni näppistasolle ja sitten hain vatupassin ja aloin säätää pöytää. Ensin vasemmanpuoleiset jalat ja sitten oikeanpuoleiset jalat. Sitten uudestaan oikeanpuoleiset jalat, ja uudestaan. Sitten hetken aikaa meilailua ja toteamus, että pitää nostaa vielä. Vasemmanpuoleiset jalat ja sitten oikeanpuoleiset jalat. Ja uudestaan oikeanpuoleiset jalat. Vatupassilla monta tarkistusta, että kuinka paljon ollaan vinossa ja mihin suuntaan. Vielä kerran oikeanpuoleiset jalat.

Nyt olen toistaiseksi tyytyväinen. Näppistaso on 67 sentissä, itse pöytä 78 sentissä. Nähtäväksi jää, pitääkö vielä säätää. Hankalaa on se, että samalla pöydällä on aika mahdotonta kirjoittaa sekä käsin että koneella. Jos ei siis säädä sitä uudelleen siinä välissä. Jos näppis on pöydällä, pöydän pitää olla tosi matalalla - eli ihan liian matalalla käsinkirjoitukseen. Jos näppis on näppäintasolla niin kuin minulla, pöytä saattaa olla liian korkealla käsin kirjoittamista ajatellen. Ja ergonomia on kuitenkin äärimmäisen tärkeää kirjoittavalle ihmiselle - ainakin jos sillä on töissä rikottu ranne ja jumiutuvanluonteiset hartiat. Ja monen vuoden menneisyys lattialla sohvaan nojaten, paraskin puhuja... No, jos kirjoituspöytä on liian korkealla jatkuvaan käsinkirjoittamiseen, aina voi mennä ruokapöydän ääreen hankkimaan vaihtelua.

Ranne kitisee. Pitäisikö sittenkin olla lisää rannetukea, enemmän kuin näppiksessä itsessään? Vatupassi markkeeraa rannetukea. Ei, se olisi liikaa. Pitää vain tottua tähän. Säätää lisää, jos alkaa siltä tuntua.

Opettelen käyttämään uutta näppistä. Sormet hortoilevat, pitää korjata, backspace hukkuu johonkin, tulee outoa tekstiä. Tiedättehän, miten näppäimistö on tärkeä? Että nappulat painuvat sopivasti, juuri itselle sopivalla määrällä voimaa. Että oikeat kirjaimet löytävät sormien alle. Tottumiseen menee hetki, vaikka uusi näppikseni onkin aika hyvä. Maanantaina alkaa arki, nyt lomailen vielä. Maanantaina mitataan pöydän säädöt ja uusi näppis tositoimissa.

7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Heissan. Hyviä esivalmisteluja! Olenko koskaan jutellut sinun kanssasi käsin kirjoittamisesta. Siis lyijykynällä... Jos minä en saa hommaa toimimaan, siis tekstiä alkuunsa, printissä on paljon pienempi valkoisen paperin kammo kuin näytöllä.

Tämä nyt ei liity sinun postaukseesi, mutta tuli vain mieleen näppiksestä :)

Rooibos kirjoitti...

Moi! En muista ollaanko puhuttu käsin kirjoittamisesta sen syvällisemmin. Itse kirjoitan raakatekstit aina käsin, mutta en lyijärillä, vaan mustalla ohuella "kuulamustekynällä". Eli kuivamustekynät ehdoton ei, kynän pitää olla sellainen "tussihtava" mutta ei siis tussi. Ja olen hirveän kranttu sen kanssa, että millaisia kyniä hankin; niiden pitää solua hyvin paperilla.

Paperilla on tosiaan paljon pienempi tyhjän paperin kammo kuin näytöllä. Paperilla saa kirjoitella ihan mitä vaan ja miten vaan. Kirjoitan itse vihkoihin, viivattomiin. Miten sinä? Entä muut, jotka sattuvat lukemaan tätä? Pitäisiköhän tästä tehdä ihan oma postauksensa...

Rooibos kirjoitti...

Ja vielä vähän säätöä. Kuinkakohan monta kertaa hilaan vielä tätä pöytää korkeammalle? Ergonomia on milleistä kiinni, tiedetään, mutta hoh, eiköhän tämä säätäminen jo riitä?

Nimetön kirjoitti...

Hei. En ole ennen kommentoinut, vaikka olen tätä blogiasi seurannut jonkin aikaa. Eikä minulla ole blogia tai nettinimeä... Käsin kirjoitan ruutuvihkoihin, joissa täytyy olla juuri tietynlainen ruudutus (väri ja koko) ja rengasselkä. Olen kauhean tarkka siinä, mikään muunlainen ei käy. Persukouluaikaisissa vihoissa oli sellainen ruudutus, mutta niitä sinikantisia en huoli; sitä paitsi se rengasselkä on ehdoton, nidottu ei käy. Vielä haluaisin vihot kivoilla kuvilla, kissoja hevosia... en vaan ole taas löytänyt, vaikka kiertelin kauppoja.
Ja ne mustekynät myös, niiden täytyy soljua nätisti paperilla.
Onnellista kirjoittamisvapaata!

Nimetön kirjoitti...

Siis peruskouluaikaisissa...

Rooibos kirjoitti...

Hei anonyymi ja kiva kun jätit kommentin! Samat on tunnelmat täälläkin vihkojen selkämysten suhteen: kierrevihko, ehdottomasti. Nidottua tai sidottua ei voi harkitakaan. Onnellista sinulle, että haluat ruutuja - minun vihkoissani ei saa olla ruutuja eikä rivejä ja siksi sopivien löytäminen on aika vaikeaa.

Nimetön kirjoitti...

Haa, minä käytän ehdottomasti lyijykynää, mutta sen pitää olla ihan tietynlainen. Tarkkuutta siis täälläkin. Ja soljuminen, ymmärrän, mitä tarkoitatte. Lyijärikin voi liikkua hyvin :)

Minä en voi ottaa käyttöön vihkoja. Ne ovat nidottuja ja alkavat ahdistaa. Tulee sellainen olo, että ei saa mennä mitään pilalle, kun sivua ei saa irti.

Kirjoitan A4-papruille, ihan tulostussellaisille. Nakkaan roskiin, kun menee pieleen, ja otan uuden. Sama juttu töissä mm. haastatteluiden kanssa.

Ihania "neurooseja". Näistä täytyy ehdottomasti kirjoittaa oma postauksensa. Tehdään se kumpikin ja katsotaan, miten erilainen tai samanlainen tulee samasta aiheesta. :)

Niin ja pöytää saakin vekslata aika tavalla. Nimimerkillä: Kokemusta on.