Lopetin eilen Sinun jälkeesi, Max -romaanin. Se alkoi vetää loppua kohden, alussa en ollut ihan varma. Taidokasta tekstiä, ilman muuta. En ihastunut, mutta osaan silti arvostaa. Viikonloppuna tarttui mukaan uutta luettavaa (hiiteen kaikki kirja-alet...): Doris Lessingin Eloonjääneen muistelmat ja Siri Kolun esikoinen vuodelta 2008, Metsän pimeä. Kirjahyllyssä on nyt kahdeksan lukematonta kirjaa pinossa odottamassa. Ei tarvitse ihan heti miettiä, lopettaisinko kirjastonkäyttökieltoni, kun omastakin takaa on pinollinen lukemista.
Aamupäivällä kirjoitin nelisen sivua raakatekstiä, loppupäivä on mennyt kaupungilla luuhatessa. Lomapäivä siis tänään, ja huomennakin. Sitten taas töihin. Juuri tällä hetkellä tuntuu, että virkavapaaseen on vielä vaikka kuinka monta päivää ja että kolme ja puoli kuukautta ei ole sittenkään kovin pitkä aika. No, hetken kuluttua olen taas vähän eri mieltä, kunhan juuri syömäni ateria ehtii aivoihin saakka ;).
Tänään olen kuullut ihania uutisia, mutta samalla tavalla kuin uutinen siitä, että joku tuttu saa esikoisteoksensa julki, tämäkin kuulemani uutinen soitti myös niitä tummempia kieliä minussa. Sellaisen edessä joutuu aina vähän tutkiskelemaan itseään, miettimään asioita. Sitä on tullut tehtyä jonkin verran viime aikoina, yhden sun toisen asian tiimoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti