May the Force be with you

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Nyt se alkoi

Apua. Nyt se on tässä. Virkavapaa. Help me! Ihan järjettömän, mielettömän, autuaallisen ihanaa. Itkettävän ihanaa. Varsinkin kun olen pienessä hönössä juotuani monta siideriä ja monta punkkulasia työkaverien kanssa.

Juuri nyt pelottaa. Ja olen myös ihan järjettömän onnellinen. Ja tuntuu kuin hyppäisin lentokoneesta tai trapetsilta ilman turvaverkkoa. Vasta hyvästellessäni tärkeimmät työkaverini tajusin sen, kuinka tärkeä turvaverkko heistä on tullut minulle. Vaikka työ on ollut usein tosi haastavaa, on helpottanut tosi paljon, että olen voinut avautua työkavereille. Että on ollut ihmisiä, jotka ovat siinä, lähellä, jaksavat kuunnella. Jaksavat. Voi juku. Ja kiitos! Tosiaankin kiitos - tällä kertaa virkavapaalle jäänti on myös vaikeaa, siksi että te olette ja te jäätte, jäätte pois arjesta.

Kunhan uusi arki tästä asettuu, löydän kyllä tämän elämän turvaverkot. Niitäkin on, tiedän, että niitä on ja kohta pääsen niihin käsiksi. Tämä alku vain on tällaista, kahden maailman väliä, ennenkuin asetun virkavapaaseen ja kirjoittamiseen. Hämmentävää ja onnellista. Voi juku. Aivan järjettömän siistiä ja hienoa ja onnellista.

3 kommenttia:

ee kirjoitti...

Onnea ja voimia, kaiken odotuksen jälkeen olet kyllä virkavapaasi ansainnut!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa! Siitä se lähtee, kun hyvät rutiinit syntyvät. Aluksi voi olla kieltämättä hiukan välitilaolo. Mutta ota siitä(kin) kaikki irti.

Minulla on huomenna toiseksi viimeinen vapaa kirjoittamisperjantai... Nyyh, tulee ikävä, mutta enempään yrittäjä ei taivu :)

Rooibos kirjoitti...

ee: Kiitos kiitos :).

vaivanpalkka: tuotteliasta kirjoitusperjantaita sinulle! Kyllä se siitä, vaikka aikaa ei aina ole niin paljon kuin haluaisi (hyvähän se on minun NYT sanoa!) - mutta oikeasti, pääasia on kuitenkin, että kirjoittaminen etenee, vaikka sitten hitaastikin, kun ei ole aikaa, mutta että etenee silti. Tsemppiä!