May the Force be with you

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Juhannus

Minun juhannukseni oli saunomista joka päivä, kuumia löylyjä, raukeita löylyjä. Puhtaita hiuksia, kylmää järvivettä, se muka salpasi hengitystä ja seuraavalla uinnilla oli vain kylmää ja seuraavana päivänä taas vain kylmää. Minun juhannukseni oli lupiineja, tervakukkia, puna-ailakkia, valkolehdokin tuoksua, leinikkejä, kellokukkia ja päivänkakkaroita. Kesäkeittoa ja äidin tekemään spelttileipää.

Jokaisena neljänä iltana istuin kesäkammarin sängyllä, musta kynä kädessä, kirjoitin sivun raakatekstiä, unitekstiä, kaksi, kolmantena kolme, neljäntenä iltana taas kaksi. Olisin halunnut kirjoittaa ne kesäyön valossa, kesäkammarin portailla istuen, mutta en uskaltanut; itikoita, jollei jotain suurempaakin.

Nyt on hämmentynyt olo, jotenkin. Toisaalta tuntuu, että kaikki mahdollinen on avoinna, senkun ojennan ja otan. Toisaalta tuntuu, etten kykene muuhun kuin ryömimään sänkyyn ja nukkumaan työpäivän pois. Laukku on purkamatta, käsivarret painavat hirveästi, tekisi mieli käpertyä kyljelleen ja nukkua. Kun kävin äsken nojaamassa keittiön ikkunasta ulos, kesä kaupungin yllä oli pehmeä ja lämmin kuin rakkaan lämmittämä sänky.

Ei kommentteja: