Jossain pinnan alla pyörteilee sanoja. Eivät tule ulos, mutta en ahdista, en pakota, en koita kaivaa väkisin. Saavat olla siellä, kunnes haluavat ulos. Se voi olla kahden minuutin tai kahden päivän päässä, se haluaminen, katsotaan nyt.
Lauantaina juttelin muutaman kirjoittavan tutun kanssa. Oli mukavaa. Kirjoittaminen on niin kovin erilaista meille kaikille. Vaikka kirjoitammekin. Harvalle kirjoittajalle kirjoittaminen on samaa, jo siitäkin syystä, että olemme eri vaiheissa. En sano, että toinen pitemmällä kuin toinen, vaan eri vaiheissa. Kaikki eivät käy kaikissa vaiheissa koskaan, toisille yksi vaihe on tarpeeksi. Minusta on kuitenkin tärkeää tietää se, mikä on sitä oman kirjoittamisen ydintä ja minkälainen vaihe on menossa. Että tunnistaa oman kirjoittamisensa lainalaisuudet, joihin voi nojata ja joita voi yrittää avoimin mielin muuttaa. Eihän kirjoittaessa sitä ajatella, että miten minä kirjoitan, minkälaisessa vaiheessa kirjoittamiseni on, silloin vain kirjoitetaan, mutta mielestäni on silti hyvä olla tietoinen itsestään, omasta laadustaan, omista tavoistaan. Jos ei muuta, niin se antaa työkaluja toimia itsensä kanssa silloin kun ei suju, tai silloin kun sujuu.
Aurinko paistaa taas. Tänään söin sushia. Tänään minulla on ikävä kirjoittamista, sitä omintani. Taidan ottaa kynän käteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti