Luin tänään kokonaan Snellmanin Parvekejumalat. Olin kuullut suosituksia puolesta ja vastaan ja oma ennakko-odotus oli varovaisen pessimistinen, mutta ilahduin sentään. Toinen kirjan päähenkilöistä, Anis, oli sellainen johon pystyin samaistumaan ja tykkäsin etenkin siitä millaiseen kertojaratkaisuun Snellman oli päätynyt nimenomaan Aniksen kohdalla. Välillä oltiin pään sisällä ja välillä kertoja saattoi heittää väliin jotain sellaista, joka etäännytti tilannetta, alleviivasi sitä, että tässä on nyt Aniksen tarina, jota ollaan nyt kertomassa. Tosin mummilleni en kirjaa suosittelisi, hänelle tulisi siitä paha mieli - kirjassa kun tulee varsin hyvin esille ihmisten raadollisuus. Mutta että, positiivinen yllätys.
Aihehan Parvekejumalissa on tärkeä, maahanmuuttajia kaipaisin suomalaiseen kirjallisuuteen enemmänkin. Tuon kirjan lisäksi ei tule mieleen kuin Hakalahden Uimataito, jossa olisi maahanmuuttajahenkilöhahmoja. Siis positiivisesti tai neutraalisti kuvattuna, oikeina henkilöinä eikä karikatyyrinä. Kaipa niitä muitakin on, mutta ei tule juuri nyt mieleen.
En nähnyt Kreikkalaisista unta kuten edellisessä postauksessa toivoin, enkä ole ajatellut niitä muutenkaan. Ehkä sitten huomenna, tai myöhemmin tänä iltana. Voisin itse asiassa aloittaa tänä iltana lukemalla Taun ja katsomalla, miltä aiemmin syksyllä tekemäni korjaukset ja lisäykset näyttävät. Joo, näin teen, enkä kierrä kuin kissa kuumaa puuroa. Taun jälkeen voin hyvin lukea Omegan ja hahmotella vähän, että minkä sorttista lihaa se tarvitsee luittensa päälle, kun kerran tiedän, että tarvitsee. Eikä minun tarvitse kirjoittaa, jos en jaksa, ajatustyö on ihan yhtä tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti