Tänä viikonloppuna olen ehkä ymmärtänyt osan siitä voimasta, mitä ajatuksilla on minuun. Yritän käyttää sitä hyväkseni.
Tänään uhmasin jälkitautien jälkitauteja ja päätin, että ihmisen on pakko saada tehdä välillä jotain, mistä nauttii ilman minkäänlaista stressaamista. Pitkästä aikaa ratsastamassa siis. Kunnon maastoreissu pienen, karvaisen Gunnar-nimisen islanninhevosen selässä teki ihan tosi hyvää. Haavanlehdet valaisevat maiseman vielä maahan pudottuaankin ja laukkakiihdytykset toisten ohi saavat naurun purkautumaan tuuleen. Kiitos. Sitä minä tarvitsin.
Ensi viikko näyttää pelottavalta, mutta sen jälkeen helpottaa. Sen jälkeen kiireet ovat omasta ajankäytöstäni kiinni, ei siitä, miten joku muu on päättänyt aikatauluttaa elämäni. Ensi viikkoon tarvitaan kuitenkin voimia ja hyvää onnea. Ja terveyttä. Viisi päivää - kai sen kestää vaikka päällään seisten?
Takapuoli on kipeä ja jalkoja pakottaa, mutta sellaisella autuaalla tavalla, joka kertoo, että olo johtuu vain siitä, että kropalla on tehnyt jotain muutakin kuin maannut toipumassa sängyn pohjalla. Väsymys silittää selkää ja painaa päätä.
Tiistaina olisi Prosakissa Riikka Ala-Harja ja ihana Jyrki Vainonen - menkää kaikki kuulemaan, sillä vaikuttaa siltä, että minä en pääse (halvatun velvollisuudet!). Varsinkin tuon Jyrki Vainosen missaaminen harmittaa, sillä hänen ajatuksiaan kirjoittamisesta haluaisin kovasti kuulla. Olen kuullut häntä aikaisemminkin ja sillä tiedän odottaa jotain mielenkiintoista nytkin.
Uuteen viikkoon siis - jotain oppineena, jotain kokeneena, aika väsyneenä - . Uuteen viikkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti