Olen suosittu tänä syksynä. Tai tarkemmin ilmeisesti poskionteloni ovat. Niihin on hyvinkin kokoontunut joukko bakteereja pitämään seminaaria, jossa keskustellaan virusten ja bakteerien ikuisesta kilpailusta, seminaaritilojen saniteettiosaston puutteellisuudesta sekä kilpaillaan parhaasta omenapiirakan reseptistä.
Voin kertoa, etten ole juuri nyt kauhean vastaanottavainen millekään asialle, mitä maa päällään kantaa. Tai no, jos joku soittaisi ja tarjoaisi kustannussopimusta tai haluaisi keskustella käsikirjoituksestani, niin todennäköisesti olisin äärimmäisen vastaanottavainen. Em. asiat eivät kuitenkaan kuulu normielämään, ja sanotaan sitten niin, etten ole vastaanottavainen normielämän asioille. En tiedä, onko tämä tauti jäänne siitä kaikkien aikojen ultimatetaudista, jota podin elo-syyskuussa nelisen viikkoa, vai olenko kenties saanut ihka uuden taudin taas vaihteeksi. No, oli miten oli, en oikein jaksa nyt repiä huumoria aiheesta. Fakta kuitenkin on, että olen kipeä taas. Piste. Tai siis ei pistettä - sehän antaa ymmärtää, että asialle laitettaisiin piste, mikä ei näköjään onnistu millään.
Apatosauruksen maan luin eilen toissapäivänä loppuun. Eniten pidin Vaari-aiheisista novelleista ja kokoelman niminovellista. Nyt on sen verran kurttuinen olo, etten kykene syvempään analyysiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti