Olenko tosiaan blogannut viimeksi tiistaina? Niin kauan aikaa sitten? Siltä tuo vähän näyttää. Kiireinen viikko, kovin kiireinen, mutta nyt pitäisi helpottaa. Mikä on aika ihanaa. Olen ollut reipas ja hoitanut koko viikon velvollisuuksiani otsa hiessä ja puolijuoksua, mutta aika aikaa kutakin, aika raskasta on ollut. Jospa nyt vihdoin alkaisi helpottaa hiukan ja minulla olisi jossain välissä aikaa kirjoittakin. Töissä olen merkinnyt kalenteriin pari lomapäivää, ensimmäiseen niistä on pari viikkoa: torstain 4.11. aion pyhittää kokonaan kirjoittamiselle ja odotan sitä jo kuin lapsi joulua. Malttamattomana ja epäillen ettei se koskaan tule.
Olo on hiukan raihnainen, mutta jospa kunnon yöunet auttaisivat. Jospa osaisin myös kääntää aivoni ja kroppani pois suorittamismoodista - nyt tuntuu, että aloilleen asettuminen on vaikeaa, vaikka väsyttää niin että otsa kipunoi ja luut särkevät.
Viikonloppu on loistava keksintö. Seuraavaksi menen sänkyyn ja yritän muistella sitä, miksi olenkaan olemassa. En töitä enkä velvollisuuksia, vaan jotain ihan muuta varten - väsyneessä päässä omat tärkeät asiat tuntuvat vain niin pelottavan kaukaisilta. Toivottavasti uni tuo minut takaisin, sillä juuri nyt minulla ei ole voimaa eksyä.
2 kommenttia:
Minä taas aina välillä ajattelen että bloggaan liian usein ja ihmiset kyllästyy. Mutta sitten muistankin, että eihän sitä moni edes lue ja ne jotka lukevat, niin niitä ei haittaa! Lisää verta myllyyn. :)
Anne, nimenomaan, lisää verta myllyyn :D!
Lähetä kommentti