Liian sileät hiukset

Minä näytän rakastavat ympyröitä, kehiä, umpipyöreyttä, toistuvia syklejä. Nimittäin kirjoittamisessa ja etenkin Kreikkalaisissa. Se tulee minulta niin luonnostaan, saan siitä jotain tyydytystä, kun kehä sulkeutuu, viiva tarttuu itseään hännästä. Eikä siinä mitään vikaa ole, kehärakenne on hyvä keino saada teksti yhtenäiseksi, mutta jollain tasolla se saattaa olla minulle myös heikkous.

Olen aiemminkin pähkäillyt Kreikkalaisten ja kirjoittamisen kanssa sitä, että teksteihin on kaivattu säröä. Ne ovat liian sisäsiistejä, kaikki langat sidottuina sievään nippuun. Kun minä niin kovasti tykkään siitä; kun se tulee niin helposti, niin luonnostaan, se sileyttäminen: kammataan veden kanssa siistit jakaukset ja letitetään prinsessa Leia -rinkuloiksi korville. Luulen, että säröjen etsimisessä juuri se on yksi ongelmistani, että rakenne on niin siisti. Tarvitsisin irtonaisia langanpäitä.

Kustantamo Ykkösestä saamani palaute Kreikkalaisista mainitsi sen, että pitäisi antaa tekstien kulkea sinne minne ne ovat menossa, päästää ne irti, antaa niiden kasvaa reilusti erilaisiksi. Luulen, että tuo samanlaisuus kasvaa osittain niistä kehäratkaisuista - joita on kaikkialla. Mutta kun ne tuntuvat niin hyviltä, niin siisteiltä... siinä se ongelma onkin. Siistiä, yhtenäistä, samanlaista. Kaikki neljätoista tenavaa samanlaisiksi leikatuissa hiuksissa, sievät jakaukset, vedellä vedetyt, kaikilla lettirinkulat korvilla. Tarvitaan vähän afroa, tarvitaan kurittomia kutreja, itsepintaisesti silmille valahtavaa liukasta heittotukkaa.

Tarvitaan muita tapoja rakentaa tekstistä yhtenäistä kuin vain kehärakenne, muutakin kuin syklisyys. Tietenkään kaikkia kehiä ei voi poistaa, mutta niihinkin voi sitoa uusia langanpätkiä mukaan - sellaisia jotka eivät vie mihinkään, tai kaikkialle. Mutta ne muut tavat luoda tekstiin yhtenäisyyttä?

Toisto. Kuvallisuus. Tunnelma. Kieli. Liukumat. Vihjailu. Sisäkkäiset rakenteet. Äänteellisyys. Niin ja se syklisyys, tietysti, mutta nyt ei puhuta siitä tai puhutaan siitä pois.

Keinoja on niin monia, miksi en käytä niitä? Siksi, että ne ovat vieraampia minulle ja niiden kanssa joudun menemään syvemmälle, sukeltamaan seinien läpi, menemään pois mukavuusalueeltani? Siksi, etten ole harjoitellut niitä? Vai onko tilanne niin paha? Onhan sitä syklisyyttä, mutta on muutakin: Khiissä yhtenäisyys syntyy rytmiikasta ja toistosta, kuvallisuudesta; Lambdassa toisto on iso osa koko novellia; Gamma, Omega ja Beta ovat kyllä selkeästi syklisiä, siitä ei pääse mihinkään; Iota samoin; ja Myy; Piikin melko, muun muassa; Tau tavallaan; Kappa luottaa liukumiin; Rhossakin palataan sinne missä alussa käytiin.

Aika paljon kehää, mutta sentään siis jotain vaihteluakin. Edes hiukan? Kuitenkin tunnistan kehärakenteen "minun jutukseni". Pitäisi varmaan keskittyä ihan erikseen johonkin toiseen, tehdä muistakin tavoista helppoja itselle. Luultavasti kaikissa rakenneratkaisuissa suurin ongelmani on se, että kaikki on kammattu niin kovin siistiksi. Vähemmän geeliä ja enemmän leikin tuoksinassa leteistä irronneita hiuksia? Ehkä niin. Pitää ruveta miettimään, kuinka saan pörrötettyä Kreikkalaisia vähän.