Jouluna oli ihan joulua. Söin liikaa, palelin hautuumaalla 29 asteen pakkasessa, lauloin joululauluja. Ihailin äidin tekemiä jäälyhtyjä. Pilkoin aineksia sienisalaattiin ja rosolliin. Seurustelin sukulaisten kanssa. Leikkasin lihaa ja toista lihaa. Saunoin. Kävin saunasta lumihangessa pyörimässä. Katsoin vanhoja elokuvia (Sissi sekä Sissi, nuori keisarinna) ja katsoin ah-niin-iki-ihanaa-mr-darcya eli BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -maratonia Teemalta.
Nyt olen kotona, mutta jollain tapaa joulu jatkuu yhä: mupellan lahjaksi saamani konvehtirasian parhaita päältä; jääkaapissa on kinkunjämiä; tänään luin ne joulukortit, jotka olivat tulleet vasta lähtöni jälkeen; joululahjakirjat houkuttavat. Väliviikko, ilmiselvästi. Konvehteja on muka pakko syödä, vaikkei tee enää yhtään mieli. Kinkku, no, neljättä päivää, vaikka oli kyllä hyvä kinkku. Joulukorttiyllätyksiä. Niin ja Nenäpäivä on ihan kesken.
Ottaisin valokuvan joululahjoistani ja lataisin sen blogiini, mutta joudutte odottamaan. Se piuha, jolla kuvat saa kamerasta koneelle, on tietenkin jossain ihan muualla kuin pitäisi. Siispä joudutte odottamaan. Ei sillä, voin kyllä kertoa, että sain lahjakirjoina ne mitä toivoinkin (Hirvosen Kauimpana kuolemasta, Hilvon Viinakortin ja Rimmisen Nenäpäivän) mutta niiden lisäksi sain maailman ihanimmat kirjatuet, ja nimenomaan niistä haluan ottaa kuvan ja näyttää teille :).
Jouluna löytyi muutakin kuin paketteja kuusen alta. Löytyi yskä. Olinkin odotellut jo, enkä siis turhaan. Välillä on ihan ok, mutta välillä ei. Joulupäivän aamuna tunsin itseni erittäin Södergranin Edithiksi onnistuttuani yskimään hiukan verta pihalle jostain keuhkorööreistäni. Kanssaihmisille kommentoin sen verran, että jos tässä ruvetaan Edithiksi ihan näin perusteellisesti, niin toivottavasti myös kirjalliset kykyni seuraavat Edithin jalanjälkiä ;).
Tänään lääkäritäti täräytti kouraan antibioottireseptin (en edes tiedä monesko se on elokuun puolivälin jälkeen - neljäs? viides?) ja totesi sitten, että jospa kuuri olisi vuoden viimeinen. Toivottavasti, tosiaan, sillä se kestää kahdeksan päivää eli jatkuu ensi vuoden puolelle. Jos onnistun saamaan ennen vuodenvaihdetta vielä toisen kuurin tähän päälle, niin se on jo taitavaa.
Vuoden viimeinen viikko. Vuoden viimeinen maanantai! Millehän tässä alkaisi? Lukisiko Nenäpäivää, katsoisiko telkkaria suklaan kera, jatkaisiko käsitöitä, joisiko glögiä? Sen tiedän, että otan rennosti. Ei mitään rempomista tähän maanantaihin enää. Joulusta pitää laskeutua rauhallisesti takaisin arkeen, ettei tule liian suurta shokkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti