Päiväunia. Ei-missään-olotilaa. Ikävä odotuksentäyteinen olo. Odotan terveeksi tulemista. Odotan huomista. Odotan viestejä kustantamoilta. Odotan, että jotain tapahtuisi maattuani kotona monta päivää. Odotan. Sellainen epämääräisen hankala olo.
Kello on viisi. Minusta sen pitäisi olla kaksi. Vaikka se on viisi, en ole huojentunut siitä, että aika kulkee nopeammin kuin olin ajatellut. Mitä sitten, vaikka kello on viisi? Tai vaikka se olisi kuusi. En silti tunne olevani yhtään lähempänä yhtään mitään. Etenkin kun viikonloppuna ei ole mitään mahdollisuutta saada mitään mielenkiintoisia meilejä kustantamoilta. Ei sillä, että sitä mielenkiintoista yhteydenottoa tulisi ensi viikollakaan, mutta silti. Arkipäivinä sentään on teoreettinen mahdollisuus.
Odotan ja ajattelen vahingossa kaikenlaista. Niin kuin samppanjaa. Joka korkataan kun saan sopparin. Huomatkaa "kun", ei "jos". Itse asiassa minulla on tällä hetkellä kaksi saatua samppanjapulloa odottamassa. Odottamassa, niin. Ajattelemassa katteettomia. Täältä ylhäältä on mukavan pitkä matka maahan, kolahtaa varmaan tujakasti kun tipahdan maan pinnalle.
En halua olla odottavalla kannalla. Tämä on ihan typerää. Aika menee hukkaan, kun vain odottaa. Mutta toisaalta en vielä ole tarpeeksi kunnossa tehdäkseni ihan oikeasti jotain ja saadakseni normaalin päivän. Niin että odotan tässä nyt sitten, jotain.
Taidan syödä tässä välissä.
2 kommenttia:
Mitä, jos avaisit toisen kuohareista jo nyt? Uurastuksesta, jonka olet jo nyt tehnyt.
Odottamista on tosiaan kovin vaikea siirtää syrjään, kun mielessä se kuitenkin on. Muistan nuo tunnelmat. Kaikkein kammottavinta on se, ettei odottaminen lopu oikeasti ollenkaan. Aina tulee uutta, mieli on sellainen, ainakin minulla. Levoton. Aina tulee uusi tavoite, uusi odotus. Se vie eteenpäin ja on myös positiivista, mutta itseni kohdalla mietin, että on tämä aika tyhmää. Koska voisin vihdoin nauttia vain, olla tyytyväinen tekemästäni ja vaikka vain hetken levollinen? Ilmeisesti länsimaisen ihmisen vitsausta tämä kaikki.:)
Täällä on myös podettu. Usein yhtä aikaa tauteilemme. :D Josko pian olisi taas sitä tasaisen tervettä.
Toukokuuta!
Katja: Joo, odottamisella on ikävä tapa olla pysyvä olotila. Pitäisi osata elää nyt eikä "sitten kun". Paranemisia myös sinne - tosiaan, tunnutaan aina sairastavan yhtä aikaa :). Tervehtymistä!
Lähetä kommentti