May the Force be with you

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kivi harteilta

Se yhteydenotto tuli sittenkin. Nyt olen jotenkin ihan valtavan helpottunut. Ihan tosi väsynyt myös :), mutta ennen kaikkea helpottunut ja innoissani. Ja helpottunut. Ihan sanoinkuvaamattoman helpottunut.

Tuli siis viesti, että ottavat paremmalla ajalla vielä yhteyttä uudestaan ja sitten keskustellaan kässäristä. Kertovat, mitä muutoksia ehdottavat siihen. Sitten muokkaan. Sitten katsotaan uudestaan.

En hehkuta juuri nyt - en kykene. Olen vain niin helpottunut. Uusi askelma, kokonaan uusi taso. Vielä kertaakaan en ole päässyt kässärieni kanssa lausuntoja pidemmälle, mutta nyt pääsen; askelmaa korkeammalle, keskustelemaan muutoksista. Onnellinen? Olen. Toiveikas? Olen. Helpottunut? Ihan kamalan helpottunut, että kelpaan tänne asti. Tosi helpottunut.

Kiitos kaikille teille kommentoijille ja kanssabloggaajille sydämen pohjasta. Olette olleet ihania, herttaisia, rohkaisevia, ihan mahtavia! On ihanaa, etten ole yksin vaan saan aina vertaistukea teiltä. Kiitos.

Nyt sitten: ensin nukutaan ja levätään viikonloppu, sitten jatketaan matkaa. Jännittää - millaisiakohan muokkausehdotuksia tulee? Ovatkohan ne samantyyppisiä kuin Kontaktin muokkausehdotukset silloin joskus? Samoista asioista vai eri asioista? Tuskin maltan odottaa :). Tosi tosi tosi jännää päästä sinne missä ei ole koskaan käynyt :).

Nyt - nyt menen joka tapauksessa nukkumaan. On ollut jännittävä ja raskas päivä. Ihan ihana.

31 kommenttia:

Rooibos kirjoitti...

Hei Tuntematon, joka jätit kommenttia hetki sitten! Arvauksesi eivät ikävä kyllä osuneet oikeaan, mutta poistin silti kommenttisi - sori! En halua puhua kustantamoista muilla nimillä kuin niillä, jotka olen niille itse antanut, eli tällä hetkellä ne ovat aakkosia A:sta I:hin :).

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

Siitä se lähtee. Todella hienoa! Olen aidosti iloinen puolestasi.

On ollut mukava seurata taipalettasi ja nyt nähdä, että ahertaminen kannattaa. Toivotaan parasta jatkon suhteen.

Rooibos kirjoitti...

Anna Elina - kiitos!

Notorious C.H.I.C. kirjoitti...

Jeees! Kerta kaikkiaan upeaa! Tulin tosi iloiseksi uutisesta! Hurjan jännää kaikin tavoin, toivottavasti raportoit tänne kaiken etenemisestä, on niin kiinnostavaa ja innostavaa seurata koko prosessia!!! Mahtavaa, Rooibos!!!

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ei mitään. Sun palstasihan tämä on. En tiennyt, että on jotenkin pahasta kun itse puhuit siinä yhdessä (nyt en kirjoita enää nimeä tähän, viisastuneena) bloipäivityksessä nimillä, niin päättelin että senhän on siis oltava yksi kolmesta jäljelle jääneestä.

Toivottavasti voisin kuitenkin pitää omat positiiviset mielikuvani juuri "siitä" mainitsemastani kustantamosta...

Rooibos kirjoitti...

Vera A.: On, on tosi jännää :) ja yritän kyllä raportoida kaiken minkä voin :). Tuskin edes tajuan tätä vielä, niin hienoa :)!

Jere Vartiainen kirjoitti...

Kova juttu. Liityin tänne lukijaksi, jotta näen, miten tällainen prosessi ihan käytännössä etenee.

Rooibos kirjoitti...

Jere: Tervetuloa!

Anononyymi/Tuntematon: Ehkä tämä kustantamo"mysteerikin" sitten ajan myötä ratkeaa - ainakin toivon niin kovasti ;).

Hanna kirjoitti...

Upeaa Rooibos!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

oakko vielä lisätä tuohon mysteeriajatukseen (tykkään myös ratkoa tällaisia arvoituksia, ihan ammattinikin takia...)

että nyt mulle tulikin tuosta sun otsikosta heti hoksausarvaus: tähtipölyä nimestä näet...:)

MUTTA! Ei tähän tarvitse vastata mitään, että ei ole tai muuta koska ihan puhtaasti tässä vaan leikin hyväntahtoisesti salapoliisia ja arvailin se nimi sitten oikeasti ratkeaa aikanaan, toivon...

T. tuntematon

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hienoa!

Paula kirjoitti...

Hienoa! Ihan mahtavaa! Olen niin iloinen puolestasi. Jään odottamaan jatkoa ja tietysti lopullista julkaisemista :-)!

Kiitos, että olet jakanut kaiken tämän kanssamme!

Rooibos kirjoitti...

@Tuntematon: En voi muuta kuin hymyillä arvauksillesi. Toivotaan, että joskus vielä saat tietää totuuden :D.

@Heidi ja @Paula: Niin on, hienoa :). Nyt kai sen vasta alkaa tajuta, kun olen koko ajan suu korvasta korvaan :).

Anonyymi kirjoitti...

No, minä vähän hehkutan: Hehkuti hehkuti hehkuti hehkt!

Tsemppiä ja Voimaa tulevien mielenkiintoisten kuvoitten varrelle!

-T2

Nasu kirjoitti...

Ihanuutta! Onneks olkoon. Oot hyvä! :)

Rooibos kirjoitti...

@T2: Kiitos hehkutuksesta :)! On kyllä niin siistiä. Pitäisi kai ilmoitella myös yhteiselle ystävällemme :).

@Nasu: Kiits :).

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Olen seurannut kamppailuasi (vai onko se rakkaussuhde?) Kreikkalaisten kanssa, ja olen hyvin iloinen, että joskus pääsen lukemaan prosessin lopputuloksen. On hienoa lukea ja myötäelää sitä, kun joku pääsee läpi harmaan kiven. Onnea!

Terveisin Ujo piimä

Anonyymi kirjoitti...

todella mahtavaa!ONNNEA!
lämmöllä,TdW

Rooibos kirjoitti...

@Ujo piimä: Kiitos! Toivottavasti tosiaan pääsen vielä loppuun asti Kreikkalaisten kanssa :). Nyt ainakin näyttää paremmalta kuin vielä koskaan :).

@TdW: Kiitos kiitos :). Mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa!

Katja Kaukonen kirjoitti...

<3 Olipa ilo lukea tämä. <3 Eikö olekin kumma olo nyt? Minut valtasi silloin ihmeellinen rauha, liki vatupassimainen balanssi, ei se ole siitä juurikaan heilahtanut. Niin pitikin käydä, myös sinun kohdallasi. Olen valtavan onnellinen puolestasi.

Rooibos kirjoitti...

@Katja - Kieltämättä, olo on melko zen. Rauhallinen. Tuntuu siltä, että vaikka olen toisaalta malttamaton, niin toisaalta jaksan myös odottaa. Toivottavasti tämä rauhallisuus jatkuu ja saan muokattua Kreikkalaiset hyvissä tunnelmissa - ja toivottavasti hyviksi. Katsotaan mihin tämä zen-meininki vie!

Marissa kirjoitti...

Onnea! Olemme kutakuinkin samassa tilanteessa, (tosin tunnen itseni hieman epätoivoiseksi juuri tällä hetkellä oman tekstini kanssa). Viha-rakkaussuhteet ovat aina henkisesti raskaita. Täytyy myöntää, että suhtautumisesi ja ilosi antavat itsellenikin positiivista energiaa oman projektini kanssa. Suuri kiitos siitä sinulle siis. :)

Tsemppiä oikein paljon ja jään innolla ja mielenkiinnolla seuraamaan työskentelyäsi. Olen niin iloinen, että yhteydenotto tuli, eikä sinun tarvinnut odottaa ihan sokkona viikonlopun yli.

Lepää, sillä ansaitset sen. Olet rohkeasti ja uupumatta jaksanut puurtaa Kreikkalaisten parissa. :) Suorastaan ihailtavaa.

Rooibos kirjoitti...

@Marissa: Kiitos kiitoksista :) ja kiva kuulla, että olet samassa tilanteessa :). Nyt kun oloni alkaa tasaantua, yrittävät epätoivoiset ajatukset vallata tilaa ajatuksissa ("entä jos Kreikkalaiset ovatkin ihan huonoja? ohuita? onnettomia? enkä onnistu muokkaamaan niitä?") mutta potkin nuo ajatukset pois päästäni, koska eivät ne taida auttaa mitään juuri nyt. Jospa vain odottelisin kaikessa rauhassa, mitä seuraavaksi tapahtuu... Ja juu, lepäily voi olla ihan hyvä idea, vaikka toisaalta halauaisin päästä jo hommiin. Tsemppiä sinulle kirjoittamisen kanssa!

Satakieli kirjoitti...

Voi miten hienoja uutisia sait! Onnea hurjan paljon! Mahtavaa!!! :D

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, Satakieli :).

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, hengissä olen, mutta oma elämä: työnteko ja kirjoittaminen on vienyt tehokkaasti kaiken aikani. Deadline on tämän kuun viimeinen päivä, mutta tekstini ovat enää oikolukua vailla. Loppusuora häämöttää.
Ja onhan deadlinen jälkeenkin vielä tekemistä, mutta se on pientä...:)
Mutta, edelleen onnea!
lämmöllä,
TdW

Rooibos kirjoitti...

@TdW: Kiva kuulla, että työ kantaa hedelmää ja deadline häämöttää :).

jl kirjoitti...

Hienoa Rooibos, iloitsen kanssasi! :)

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, jl :)!

Dee kirjoitti...

Joooop ei tähän voi nyt enää tässä vaiheessa ainakaan heittää mitään sen omaperäisempää kuin että ONNEA!

Rooibos kirjoitti...

@Dee: kiitos :).