Luin lopppuun Jalosen 14 solmua Greenwichiin. Pahaenteinen tunnelma jatkui läpi kirjan ja hyvähän se oli, ei käy kieltäminen. Luin lopun aika yhteen pötköön, niin kuin olisi pitänyt lukea koko kirja, eikä silputa sitä viikoille ja kuukausillekin. En oikein tiedä mitä mieltä olen kirjasta - niin paljon jäi auki matkan varrelta, asioita, jotka vain kävivät kirjassa ja poistuivat. Ehkä vähän samalla tavalla kuin oikeassa elämässäkin: asioita ja ihmisiä tulee ja menee ja joidenkin merkitys jää hiukan huojahtelemaan. Tai sitten luin vain huolimattomasti.
Jos kulutin 14 solmuun tuhottomasti aikaa, niin vastapainoksi nielaisin Johanna Sinisalon Linnunaivot melkein yhdeltä istumalta: aloitin eilen illalla sängyssä ja loput luin aamupäivällä. Oli ihanaa lukea pitkästä aikaa jotain tuolla tavalla yhteen soittoon. Se teki hyvää.
Odottelen vielä Kustantamo E:n viestiä siitä, mitä Kreikkalaisille pitäisi tehdä. Sillä aikaa luen ja puuhaan yhtä sun toista, pesen mattoja, juoksen vähän, odottelen rauhallisesti. Tiedän myös, että viestin tultua en pääse kunnolla asiaan ennen kuin elokuun ensimmäisellä viikolla. Eikä se haittaa, vaikka haittaakin, tavallaan. Tiedän, että tekee hyvää odottaa vähän, antaa alitajunnan muhittaa ennen kuin käyn kunnolla työhön. Sitä ennen ehkä jotain kynällä ja paperilla, mutta ei sen ihmeellisempää, jos sitäkään.
Nyt pieni välipala ja sitten juoksemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti