En koskaan muista laittaa langatonta näppäimistöäni pois päältä siksi aikaa kun en käytä konetta, ja tässä sitä nyt (taas) ollaan. Patterit loppu. Ihan kokonaan. Ei auttanut, vaikka kopauttelin näppistä hiukan pöydänreunaa vasten. Se auttaa joskus, oikeasti. En tiedä millä logiikalla, mutta auttaa se silti joskus. Ei nyt. Ja niin kuin minä olin varma, että paristojen kätköpaikassa on vielä pistämätön paketti AAA-kokoisia pikkuystäviä. Ei muuten ollut. Menin jopa niin pitkälle, että kävin läpi kaikki kodin vempeleet, mutta ei auttanut, ne ainoat kaksi AAA-kokoista paristoa, jotka löysin kaukosäätimestä, vetelevät yhtä viimeisiään kuin näppiksenikin patterit. Ja se sentään syö neljä patteria, joten ei niillä kahdella olisi muutenkaan pitkälle pötkinyt. Auuugh.
Ai että millä kirjoitan tätä nyt? Läppärin omalla näppiksellä, jolla en voi kirjoittaa kovin pitkään, jollen istu lattialle ja ota läppäriä syliin, koska hartiat ja ranteet alkavat heti valittaa, jos käytän pöydällä olevaa konetta. Ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin istua lattialle (ei tahdo!) ja ottaa läppäri syliin (ei tahdo!). Ihan niin kuin ennen vanhaan, silloin kun minulla ei ollut vielä kirjoituspöytää. Ei maailman miellyttävin kirjoitusasento, se lattiaversio (en tahdo! epämukavaa! kylmä! takapuoli puutuu!). Tykkään paljon enemmän istua oman pöytäni ääressä, mutta pitää kai lopettaa tämä murjottaminen ja virittää kone lattialle (niin ja ei, läppärini ei toimi, jos irrotan virtajohdon pistorasiasta). Ärrinmurrin. Ja minä kun vain halusin kirjoittaa nopeasti raakaversion siitä yhdestä ideasta, joka ui mieleen, kun olin töiden jälkeen vakiokuppilassa kirjoittamassa raakatekstiä. Hmph.
Alentaudun nyt tuonne maanrajaan. Arvatkaa kuka ostaa huomenna tosi monta pakettia AAA-kokoisia paristoja, että löytyy sitten varmasti, kun näppäimistö hylkää minut seuraavalla kerralla? Eipähän tarvitse enää uudestaan repiä kriisiä siitä, että patterit loppuvat ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti