Menin taas töiden jälkeen lähikuppilaan kirjoittamaan. Lopputuloksena oli yhdeksän sivua raakatekstiä ja hyvä olo. Sellainen olo, että hymyilytti, kun kävelin kotiin. Ei kauhean huono tapa aloittaa viikko.
Viime aikoina olen ajatellut kirjoittamista ehkä keskimääräistä enemmän. Sitä, mitä se tekee minulle ja mitä sen puute tekee minulle. Miten olisi hyvä, että kirjoittaisin loppuun tai ainakin pitemmälle joitain hassuja juttuja, jotka ovat raakatekstinä kirjoitusvihkojen sivuilla. Eivät ne ole pitkiä tai erityisen lupaavia, mutta yleensä jotain erilaista kuin mitä on työn alla. Aiheeltaan tai tyyliltään tai muulta olemiseltaan erilaisia. Sellaisten tekstien kirjoittaminen, niihin keskittyminen edes pariksi tunniksi tekisi hyvää. Ehkä se avaisi uusia reittejä päässä, sellaisia, joiden kautta ajatukset eivät normaalisti kulje.
Eilenkö se oli, kun Hesarissa esiteltiin tulevan kevään kirjasato? Luin taas erityisen tarkasti kotimaisen kaunon listan ja vielä tarkemmin esikoisten osuuden. Tällä kertaa esikoislistalla ei ollut ketään tuttua, mutta pari tutuntuttua kyllä, sellaisia, että osaan sanoa, kenen tuntemani ihmisen kavereita he ovat. Katselin hiukan listaa, mietin, miltä oma nimi näyttää kirjoitettuna, katselin mihin kohtaan aakkostettua listaa oma nimi solahtaisi, jos solahtaisi. Jos olisin maailman onnellisin. Ajatukset mietiskelivät ihan omiaan, laskeskelivat todennäköisyyttä sille, että oma nimi ja Kreikkalaisten oikea nimi olisivat listalla vielä joskus. Jos olisin oikein onnekas, ennättäisikö se syksyn listalle vai menisikö väistämättä vuoden päähän ja miltä se sitten tuntuisi nähdä oma nimi siinä esikoislistassa Hesarin sivulla. Ja miten monta onnellista ihmistä; lista oli aika pitkä, jokainen esikoiskirja varmasti odotettu. Ajatella, miten monta onnellista ihmistä.
Kirjoitusvihko lojuu tuossa koneen vieressä. Sormet ovat kylmät ja muutenkin palelee - tuli kylmä kun söin, ja ulkona on ollut ensimmäinen näin kylmä päivä tänä talvena, ainakin niin, että minä olisin ollut täällä sitä kokemassa. Aamulla -13, illalla enää -6, mutta sekä aamulla että illalla kylmä tuntui ikävimmältä polvitaipeissa. Hame ja takki loppuivat molemmat polveen ja vaikka polvien etupuoliakin kylmäsi, ne ovat lähinnä luuta, mutta kun polvitaipeiden ohut iho kylmyi, tuntui kuin lähellä ihoa olevien verisuonten kuljettama veri olisi levittänyt polvitaipeista kylmää mukanaan kaikkialle jalkoihin.
Ei silti, en valita, pidän pakkasesta. Aina voi pukeutua lämpimämmin. Tänä iltana taidan ottaa lämmikkeeksi vähän puhtaaksikirjoitusta.
2 kommenttia:
Voi mä luen esikoiskirjalistaa aina samoin miettein, että mihin kohtaan mun nimi solahtaisi. :-)
Outi: Hih, joku muukin ;). Toinen paljastus: Kun olin pieni, tutkin kotipaikan lastenkirjaosaston kirjahyllyä aina sillä silmällä, että mihin kohtaan omat kirjani hyllytettäisiin ;).
Lähetä kommentti