Kaikista Kreikkalaisten novelleista Pii on ollut minusta aina se ihanin.Paino nimenomaan sanalla "ihanin". Pateettinen ja outorytminen ja hulmuava ja jotenkin mystinen. Kaikki eivät ole pitäneet siitä. Oikeastaan aika harva on pitänyt siitä varauksetta, yleensä se on ollut keskikastia, kun olen saanut kommentteja Kreikkalaisista. Pateettisuudesta on varoiteltu. Samoin päähenkilöstä. Eilen illalla totesin, että jotain pitää kai sillekin tehdä. En voi pitää Piistä ikuisesti kiinni, tuollaisena ainakaan.
Tänään aloin kirjoittaa Piitä uudelleen ennen kuin lähdin urheilemaan. Ehdin puolikkaan sivun verran. Sitten urheilua, sitten ruokaa, sitten takaisin Piin kimppuun. Nyt uutta Piitä on vähän reilut kolme sivua ja minusta tuntuu etten ole kuin alussa vasta. Sen lisäksi, että tyyli on aivan eri (hei hei, rakas patetia!), tein täyskäännöksen päähenkilön suhteen. Piissä on kaksi varsinaista henkilöhahmoa (sellaisia, jotka ovat novellissa fyysisesti paikalla) ja päätin tänään vaihtaa minä-kertojaksi sen toisen. Luulen, että homma voi toimia näinkin. En tiedä, toimiiko tämä uusi yksittäisenä novellina sen paremmin kuin aikaisempikaan versio (joka toimi nimenomaan yksittäisenä novellina), mutta nyt ei katsotakaan yksittäisiä novelleja enää. Nyt katsotaan kokoelmaa, ja luulen, että Kreikkalaiset tarvitsevat enemmän tätä uutta Piitä kuin vanhaa Piitä. Pitää vain saada tyyli hanskaan uuden Piin kanssa. Olen yrittänyt välttää maneerejani jo tällä ensimmäisellä kirjoituskerralla, jotta valmis teksti olisi tyylillisesti oikeasti erilaista kuin ennen, eikä vain entisenlaista tyyliä, josta on miinustettu pahimmat maneerit. Katsotaan, mitä tulee. En tiedä vielä, enkä viitsi vielä arvioidakaan. Sitten vasta, kun on olemassa koko novelli.
On tämä hullua hommaa. Rakentaa tekstiä; rakentaa, rakentaa, muokata ja rakentaa vain repiäkseen alas ja aloittaakseen rakentamisen uudestaan. Ja sitä en käsitä, että mistä tämä draivi ja päättäväisyys nyt oikein tulevat. Minunhan pitäisi periaatteessa vielä nieleksiä vaisuna tuota toissapäivänä saamaani palautetta ja harkita, että voisin ehkä kirjoittaa varovasti jotain ensi viikolla tai sitä seuraavalla, kun ajatukset ovat kypsyneet. Hiljaiselon sijaan olen tehnyt pienempiä muutoksia kuuteen novelliin ja nyt laitan Piitä uuteen uskoon. Sananlasku sanoo jotain vanhoista koirista, mutta ilmeisesti minä en ole vielä sellainen.
2 kommenttia:
OIkea meininki sinulla päällä, ei kannata antaa pienten ylämäkien (tai vähän isompienkaan) lannistaa vaan antaa matkan jatkua. Ihailtava asenne!
Onneksi eletään digiaikaa, ja paluu entiseenkin onnistuu, jos tulee valittua väärä risteys Makuja kun on niin monia. Minusta tuo pateettisuus tyylikeinona kuulosti mielenkiintoiselta.
Jatka sinnikkäästi eteenpäin, niin pääsemme jonain päivän ostamaan Kreikkalaisen kirjakaupasta.
Rina: Kiitos! Tosiaan, digiaika on helppoa - jos Piin uusi versio on ihan huono, senkun palaan entiseen ja lähden siitä taas liikkeelle. Ja vielä kun huolehtii varmuuskopioista, ei ole huolen häivää. Ja mitä tulee pateettisuuteen tyylikeinona, niin ilmeisesti en ole ihan valmis siihen vielä ;). Jos sitä ei osaa, niin se taitaa olla vain - pateettista.
Lähetä kommentti