Autuus

Tämä on neljäs kirjoituspäivä putkeen. Perjantaina kirjoittaminen alkoi vasta illalla, mutta jatkui yöhön. Lauantai kirjoittamista, sunnuntai kirjoittamista ja kotiinpaluu viikonlopun neljän hengen kirjoitusleiriltä. En kirjoittanut viikonloppuna uuteen projektiini mitään, vaan paljon erilaisia harjoituksia ja paljon raakatekstiä kaikesta, mikä ympäröi. Sain raakatekstiltä lahjaksi kaksi novelliaihiota.

Tänään: oi mikä jumalainen päivä. Olen istunut koko aamupäivän kirjoituskahvilassa ja kirjoittanut, kirjoittanut, kirjoittanut. Olen ollut kotona. Kun istuin kahvilassa, olin rento, tyyni, luottavainen ja avoin kaikelle. Join kolme kuppia teetä (kaksi earl greytä ja niiden välissä hunajaiselta tuoksuvan assamin) ja rakastin. Tällaiset päivät ovat lahjoja.

Jos minulla olisi aikaa, kävisin aamupäivisin kirjoituskahvilassa kirjoittamassa uusia kohtauksia. Sitten tulisin kotiin, tekisin lounasta ja söisin, niin kuin tänäänkin. Laittaisin koneen pyörittämään pyykkiä. Puuhaisin jotain pientä: tiski, käsitöitä, imurointi, kirjojen lukemista. Sitten tietokone auki ja alkaisin kirjoittaa tekstejä puhtaaksi ja muokata niitä edelleen. Kirjoittamisen jälkeen lähtisin juoksulenkille ja jaksaisin juosta. Sitten kotiin ja ruokaa ja muuta elämää. Seuraavana päivänä uudestaan alusta: aamupäivä uutta tekstiä, iltapäivä vanhan puhtaaksikirjoittamista ja editointia.

Ei minulla tietenkään ole aikaa päiväkaupalla. On vain tämä päivä ja arkena illat.

Olen kirjoittanut uutta projektia käsin nyt koko alkuvuoden. Melkein kolme kuukautta. Raakatekstiä, kohtauksia, luonnostelmia, raakatekstiä. En ole kirjoittanut siitä mitään koneelle puhtaaksi, en sanaakaan. Raakatekstejä on hajallaan kolmessa kirjoitusvihossa, pätkien alkuun olen piirtänyt tähden, että erotan ne muusta raakatekstistä helpommin. Jossain vaiheessa tulee se hetki, kun pitää alkaa puhtaaksikirjoitus. En tiedä milloin. Niin kauan kuin pätkät ovat kynää paperilla, enkä ole lukenut niitä kertaakaan, voin kirjoittaa uuteen projektiin mitä tahansa. Olen vapaa kulkemaan ja poimimaan sellaisia hedelmiä, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Pelkään, että kun alan puhtaaksikirjoittamisen, kaikesta tulee aivan liian vakavaa ja rajattua, sivumäärän kyttäämistä, ja on vaikea sujahtaa yllättäviin suuntiin. Vähitellen alkaa kuitenkin tuntua siltä, että puhtaaksikirjoittaminen lähestyy. Ehkä se tekee lopultakin hyvää.

We are what we repeatedly do.

Aristoteles