May the Force be with you

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viisi minua

Helmi-Maaria haastoi minut, kiitos siitä, ja tässä tullaan!

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin
Saako tähän vastata niitä asioita, joita tarvitsisi, mutta ei välttämättä saa? Vastaan näin: ruokaa, liikuntaa (tämä kuuluu tuohon konditionaalijoukkoon), hammasharjan, unta, tekemistä. Kamala kun olin tylsä, mutta oikeasti, teetä ei ole ihan pakko saada päivittäin, eikä salmiakkia todellakaan vaikka mieli tekisi ja kirjoittaminen olisi hyvä vastaus, mutta kun töissä pitää käydä ja liikkua ja levätä, niin ei tule kirjoitustakaan aina.

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille
Diana Wynne Jones: Tuli ja myrkkykatko. Koska se kosketti ja heilautti minua kerran paljon.
Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien. Koska se on paksu kokoelma hienoja runoja ja antaa ajatuksia.
Essi Kummu: Karhun kuolema. Koska se on suuri.
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Koska se oli huolellinen ja hieno ja Itärannasta kuullaan vielä.
Lasse J. Laine: Suomalainen lintuopas. Koska linnut ovat kivoja ja ihmisen on hyvä tunnistaa ympäristöään.

Viisi materiaalista (joulu)lahjatoivetta
Isompi keittiö, String-kirjahylly (suuri), uusi sänky, kauniita lakanoita, uudet telemarksukset.

Viisi paikkaa, joihin haluan matkustaa
Wales, Skotlanti, Uusi-Seelanti, Suomen ulkosaaristo, Irlanti. Osassa olen ollut, osassa en. On paikkoja, joihin haluaa uudestaan.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua
Kirjoittava, tyyni, temperamenttinen, sosiaalinen, lyhyehkö.

Viisi lempiruokaani
Karitsan paahtopaisti paahdetuilla palsternakoilla, kaikki ilmakuivattu liha, raaka porkkana, pihvi, äidin tekemä mikä vaan.

Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa kanssasi


Asioilla on tapana järjestyä.
Kärsimisestä ei saa sitä kirkkaampaa kruunua, ikinä. 
Pidä puoliasi, ei sitä kukaan muukaan tee.
Huolehdi tärkeistä ihmissuhteista.
Syö tasaisin väliajoin mieluiten hyvää ruokaa ja harrasta liikuntaa, niin pysyt tyytyväisempänä.

Ja minä haastan edelleen J.S.Meresmaan, Villasukan kirjahyllyssä, Rinan, Leijonan ja  Lilan.


11 kommenttia:

vaarna kirjoitti...

Tuli ja myrkkykatko on kyllä hyvä kirja. Harmi, etten ole sitemmin löytänyt kopiota, vaikka olenkin etsinyt. :P

Ja matkakohteesi ovat aika samanhenkisiä. Paljon sumuisia nummia ja kauniita metsiä. Et kumminkaan kaipaa aurinkoon?

Rooibos kirjoitti...

Aurinkoon? Hmm. Kyy-yllä, mutta sitä voi saada Uudessa-Seelannissa :). Noita minun ulkomaan matkakohteitani taitaa yhdistää samankaltaisuus profiileissa, etenkin rannikoilla... Monta ihanaa paikkaa. Ja huomenna jos kysyt, niin vastaus saattaa olla jo vähän toisenlainen ja haluan mukaan Italiaa tai Kroatian rannikkoa :).

B. H. kirjoitti...

Minä olen halunnut Uuteen-Seelantiin iät ja kaiket! Harmi kun se on niin kaukana, että sinne meneminen maksaa kamalasti. Mutta joskus vielä! Hyviä elämänohjeita.

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Kiitos haasteesta :) Yritän vastailla jossain välissä, vaikka tällä hetkellä haasteet ovat jääneet vähän retuperälle...

Lila kirjoitti...

Kiitti haasteesta, vastailen kun ehdin. :) Uusi-Seelanti olsi ihana...

Lila kirjoitti...

Niin, ja ihanat nuo sinun adjektiivisi. Ja hyvät elämänohjeet. :)

Rooibos kirjoitti...

B.N.: Minä olin Uudessa-Seelannissa kaksi vuotta sitten ja se oli kyllä ihana paikka. Kolmessa viikossa ehti nähdä vain osan, paljon jäi vielä näkemättä. Se on listallani osittain siksi, että se oli niin kertakaikkiaan ihana paikka, ja osittain siksi, että ystävä nimeltä Kaukomatkaaja asuu perheineen siellä, ja jos heitä haluaa nähdä, niin sinne on melkeinpä mentävä...

Villasukka: Jään odottelemaan :). Älä ota kuitenkaan paineita :).

Lila: Se on :). Kaikki hieno ja niin kompaktissa paketissa että saman päivän aikana voit herätä sademetsässä, käydä vuoristossa ja nukahtaa nummilla :). Tosin ne maanjäristykset on melkoinen miinus.

Rooibos kirjoitti...

Lila: Nuo adjektiivit olivat kaikkein vaikein juttu koko haasteessa - itseään on niin vaikea kuvailla!

Nasu kirjoitti...

Karhun kuolema. Karhun kuolema. Essi Kummu. Essi Kummu. Mää AINA meen kirjastoon sillä mielellä että lainaan "sen sun suositteleman kirjan", mutta en ikinä paikanpäällä muista muuta ku että siinä oli jotain karhusta. Tekstaan sulle vielä joskus turhautuneena kunnankirjastostamme ;)

Etkä oo temperamenttinen. Hersyvä, joskus. Väitän :)

Terkkujaaaaaaa!

Rooibos kirjoitti...

Nasu: Kiva kuulla sinusta :). Laita tekstaria seuraavan kerran kirjastosta, joo, koska Karhun kuolema on hyvä ja sitä pitää lukea.

Hersyvä? Ok, myönnän, joskus ;). Terkkuja sinnekin!

Rina kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Elämänohjeesi ovat loistavia!