Olen käynyt jumpassa. Eilisen liikkumisen päälle se tuntuu tarkoittavan sitä, että huomenna sattuu jalkoihin vielä enemmän kuin nyt. Ei haittaa: aion pitää huomenna välipäivän liikunnasta ja treenipäivän kirjoittamisessa.
Olen lueskellut hiljakseen alennushyllystä löytämääni Janica Branderin Lihakuuta. Eilen illalla osui kohdalle novelli, joka puhutteli: Karhut ja sudet. Siinä oli paljon aineksia, osa vain viittauksina, kuva siitä, mitä yhteisö katsoo sormiensa välistä ja miten omaa yhteisöä suojellaan. Ja paljon muuta. Se novelli jäi mieleen. Vielä on muutama jäljellä, ennen kuin kirja on loppu. Katsotaan, saanko sen loppuun tänä iltana, vai meneekö jollekin toiselle päivälle. On muuten helpompaa lukea novelleja nyt, kun ei pitele Kreikkalaisia eli omaa novellikokoelmakässäriä käsissään ja mieti koko ajan, että mitä sille tekisi. Kreikkalaisten loppuvaiheessa, ehkä viimeisen vuoden aikana, en uskaltanut lukea novellikokoelmia. Pelkäsin, että kaadun alemmuuskompleksin kuoppaan kaikkien niiden jo julkaistujen, hienojen kokoelmien edessä. Nyt ei pelota, kun Kreikkalaiset on telakalla määräämättömän ajan. Lukemattomien pinon neljä novellikokoelmaa (Helmi Kekkosen Kotiin (jonka voitin hänen bloginsa arvonnassa!), Philip Teirin Donner-ryhmä ja muita novelleja, Tero Liukkosen Toivomuspuu ja Maarit Verrosen Normaalia elämää) odottavat lukijaansa ja kirjastosta on hamstrattu yksi kappale Alice Munroja. Aika aikaa kutakin, näemmä.
Eilen illalla kirjoitin sängyssä vielä kolme sivua raakatekstiä. Unisivuja. Tänään ehkä, saa nähdä. Vähäsen palelee, tekisi mieli kylpyä tai portviiniä, mutta luulen, etten saa nyt kumpaakaan.
Ulkona satoi iloisesti, kun tulin kotiin. Sade napsui ikkunalautaan ja ropisi mennessään. Kodikasta. Ihanaa. Sytytin kynttilän. Tällaiset syks- krhm - keväiset sadeillat ovat kuin tehty kynttilälle.
2 kommenttia:
Kauheen pelottava otsikko, aluksi säikähdin että meinaat lopettaa tän blogin!!!!! :-)
Helmi Kekkonen on ihana.
Hih, sori Outi :D! Ei ollut tarkoitus säikyttää ;).
Lähetä kommentti