May the Force be with you

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hämmennys

Ihanan aurinkoinen päivä. Olen ollut ulkona, mutta sen lisäksi olen myös kirjoittanut pari tuntia. En oikein tiedä, mitä kirjoittaa tänään blogiin. En tarvitsisi muuta kuin aikaa. Pöydällä on kimppu ruusuja. En tarvitsisi muuta kuin aikaa. Tuijotan tyhjään, enkä ajattele mitään. On niin hiljaista kuin täällä voi olla. Yritän kuunnella. En edelleenkään tarvitsisi muuta kuin aikaa.

Kello on puoli seitsemän ja aurinko paistaa. Jokakeväinen shokki valon lisääntymisen takia. Tekee mieli kirjoittaa, etten totu ikinä tähän valon määrään ja siihen, että aurinko paistaa melkein vielä silloinkin kun pitäisi mennä nukkumaan, mutta tietenkin totun. Totun joka vuosi, vaikkakin joka kesän jälkeen odotan kiihkeästi sitä, että illat alkavat tummua ja tulee syksy.

En tiedä, onko järkevää ajatella aikatauluja edes leikillään. Että mitä uudesta projektista on kasassa, kun kesä on loppu. Onko minulla kokonainen käsikirjoitus kirjoitettuna ensimmäiseksi versioksi, kun joulu tulee. Onko minulla ensimmäinen versio koossa vasta kahden vuoden päästä jouluna. Kirjoitin tänään tunnin raakatekstiä. Seitsemän sivua kirjoitusvihkoon tarkoittaa melkein kahta sivua koneella. Rintalihaksia kiristää vai onko se ennemmin rintakehä. En tiedä, montako seitsensivuista minulla on kirjoitusvihoissa. Varovaisen arvion mukaan saatan saada niistä neljäkymmentä sivua ulos. Riippuu siitä, paljonko niitä pitää muokata. Uuden projektin suhteen olen vielä aika alussa. On niin paljon, mikä on vielä sanomatta. Monta seitsensivuista tulossa. Samaan aikaan on vakaa olo ja huimaa. Elimistö vaatii rasvaa ja sokeria ja tuoreita raikkaita vihanneksia.

Sellainen olo, kuin yrittäisin kuunnella jotain kuulumatonta. Äänet pakkautuvat tärykalvoja vasten ja silmät katsovat, mutta eivät näe muualle kuin sisäänpäin. Tiski on kesken ja neulomus ja kirjoitus ja minä kuuntelen ääniä.

2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Muistan joskus radiosta kuulleeni, miten juontaja luonnehti Maija Vilkkumaan siihen aikaan uusinta biisiä katu-uskottavaksi, vaikka ja siksi että siinä puhuttiin tiskeistä. Olen usein blogissasi palannut siihen ajatukseen. Yksikään mieskirjoittaja ei kertoisi tiskeistä! Se kuuluu naisen kirjoittajaelämään. Tiskit ja pyykit ja lapset ja kaikki se, mikä vie kirjoittamiselta aikaa paljolti siksi, että olemme naisia. Mur.

Respectiä siis tähän blogiin, kun se tulee esiin!

PS. Ehdotin kerran kotona, että tehdään testi: ei siivota pariin viikkoon. Lapset innostuivat, mutta mies ei. :-D

Rooibos kirjoitti...

Paula, kiitos :D! Minulla on muuten ollut joitain tahattomia kokeita siitä, että mitä tapahtuu kun ei siivoa ööö pitkään aikaan ;). Ei hyvä. Tulee nuhjuinen olo itsellekin, kun koti on nuhju ;). Vaikka voi myös johtua siitä, että asun pikkukodissa.

Niin, kirjoittaisvatko miehet siitä, että pitää tiskata. Joku ehkä. Aika monet eivät. Minulle tämä blogi on pääntyhjennyspaikka jokapäiväisessä elämässä, ja koska tiskit kuuluvat siihen, ne kuuluvat blogiinkin :). Tiesitkö Paula muuten, että naiset kirjoittavat romaaneissaan ruuasta paljon useammin kuin miehet - ei yllätä yhtään, vai mitä?