Sain Avaimelta arvostelukappaleen Pirjo Rautiaisen kirjasta Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi (kiitos Avaimelle!). Kirja oli sen verran helppolukuinen ja mielenkiintoinen, että luin sen parissa illassa läpi. Kirjaa varten on haastateltu 35:a kirjailijaa eri aiheista liittyen esikoiskirjailijuuteen ja sen haasteisiin, aseman vakiinnuttamiseen kirjailijana, kollegiaalisuuteen, toimeentuloon, kritiikkeihin jne. Ja koska kirjailijahaastattelut on tehty anonyymeinä, ainakin minua kutkuttaisi kovasti tietää, että ketä nuo kirjan sivuilla puhuvat kirjailijat ovat. Kiva oli lukea siitä, miten julkaisukynnys oli ylittynyt, miltä se oli tuntunut ja melkein se tärkein: mitä sitten tapahtui. Ja erityiskivaa lukea noista asioista kotimaisten kirjailijoiden näkökulmasta.
Kuten sanoin, niin mielenkiintoinen kirja. Jopa siinä määrin, että lukiessa peilasi koko ajan itseään eri mielipiteisiin. Jos minä olisin jo julkaissut, tuntuisiko minusta tuolta? Vaikka olisin saanut sopparin, en kyllä ajattelisi noin! Mitä ihmettä, voiko noinkin ajatella? Tuota kirjailijaa kyllä ymmärrän. Ja niin edelleen. Tuli mietittyä omaa suhtautumista kustantamoihin, julkaisemiseen ja kirjoittamiseen. Ja huomioitua se, että ne asiat, jotka ovat minulle itsestäänselvyyksiä, eivät ole sitä kaikille.
Yllättävänä ja sitten kuitenkin ei-niin-yllättävänä asiana tuli se, että monet kirjaan haastatellut kirjailijat kokevat, että toiset kirjailijat ovat kilpailijoita ja että kustantamo on vihollinen, jota vastaan ollaan jotenkin ristiretkellä. Kun joo, kyllähän jo tällä tasolla kirjoittamiseen liittyy kateus (miksi taas tuo tuttu sai kustannussopparin ja minun Kreikkalaisilleni ei suvaita edes niitä hylsyjä lähettää!), niin toisaalta, mihin se katoaisi matkan varrella - tai sitten katoaa; väitän olevani hirveän paljon vähemmän kateellinen kanssakirjoittajille nykyään kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Nyt osaan iloitakin toisten onnesta, silloin joskus muiden sopimukset olivat vain veistä haavaan. Nykyään suhtaudun jotenkin vähemmän tunteella tuollaiseen ja totean, että pitääpä jatkaa hommia, että itsekin onnistuisin. Kai se on sitä hylsyjen ja kokemuksen karttumista, en tiedä. Mutta onhan tämä kateudelle altista hommaa joka tapauksessa.
Mielenkiintoista oli myös lukea kirjailijoiden mielipiteitä markkinoinnista, kirjakauppaesiintymisistä, kirjasto- ja kouluesiintymisistä ja niin edelleen. Siinä kohtaa olisi erityisesti kiinnostanut se, kuka puhui, mutta kun kirjassa ei edes mainittu, ketkä ne haastatellut 35 kirjailijaa olivat, niin turha toivo. Ei sillä, ymmärrän kyllä, että Rautiainen on saanut parempaa matskua luvattuaan haastateltaville anonymiteetin. Joissain kohdin olisi kyllä auttanut se, että sitaateissa olisi ollut esim kirjailijan syntymä- tai esikoistumisvuosi, sillä jossain välissä mietin, että ei ole todellista, miten tuo tyyppi ei ole tiennyt mi-tään kustantamotoiminnasta kun sen esikoinen on julkaistu, että olisi nyt edes googlannut - kunnes tajusin, että krhm, välttämättä googlea ei ollut olemassakaan silloin kun ko. kirjailija on debytoinut ;). Mutta kuten sanottu, mielenkiintoinen kirja. Antoi ajattelemisen aihetta. Että sitten kun minä olen esikoisikirjailija (huom "kun", ei "jos"!), niin täytyypä pitää nämäkin jutut mielessä.
Suosittelen kirjaa kyllä. Varsinkin niille, jotka ovat samassa pisteessä kuin minä, yrittämässä vielä. Parempi opas tuo Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi on esikoistansa julki yrittävälle kuin Hänninen&Hänninen-combon Haluatko todella kirjailijaksi?, joka on lähinnä vain sanakirja ja anekdoottikokoelma. Ja ehkä homma toimii noinkin hyvin juuri siksi, että Rautiaisen kirja ei yritä olla opas, vaan siinä kirjailijat kertovat ja Rautiainen analysoi, että kuinka on ja miksi on näin.
9 kommenttia:
Kai sitä sitten on niin utelias eläin, että olisi ollut hauska lisä tietää, kuka sitaateissa puhuu. Tai sitten tirkistelynhaluinen eläin... mutta ei se anonymiteetti vähennä yhtään tuon kirjan kiinnostavuutta. Pääasiahan on kuitenkin ajatukset, eikä niinkään se, kuka ne sanoo. Toivottavasti saat, Susi, tämän pian käsiisi!
Hauska kuulla kirjoittajan ajatuksia tästä kirjasta :). Ajattelin muuten ihan samoin tuosta anonyymiteetistä ja suurin osa lainauksista oli sellaisia, että ne olisi ihan hyvin voinut kertoa omalla nimellä... Huomasin myös koettavani arvailla, kuka oli kyseessä, ja välillä piti muistuttaa itselle, että "se ja se" julkaisi vasta viime vuonna, ei se voi olla tässä mukana ;)
Hih, hauska etten ole ainoa utelias :). Itselle tuli kyllä monesta kirjan jutusta ajatuksia, että "just noin" tai että "en minä ainakaan ajattelisi noin, jos olisin jo julkaissut" - hyvähän se on etukäteen päätellä omia mielipiteitään tilanteista, joissa ei ole ollut, heh. Mutta tosiaan, mielenkiintoinen kirja. Eikä siellä minustakaan kovin arkaluontoisia asioita ollut, mutta toisaalta, ehkä jonkun verran kuitenkin niitä, että jos olisin itse sanonut ne, niin mieluummin varmaan anonyyminä. Se, mikä meistä ei kuulosta pahalta, voi kuvion sisäpuolella tuntua melko suorasanaiselta arvostelulta. Ja jos anonymiteetti sai kirjailijat puhumaan vapaammin, niin sen puolesta siis. Mutta kyllä, minäkin yritin arvailla - etenkin niissä kohtaa kun äänessä oli kirjailija, joka mainitsi, että "blogin kautta olen tutustunut muihin esikoiskirjailijoihin" tms, niin heti hirveä mietintä, että kuka se on :D!
Nyt kyllä kirja rupesi kiinnostamaan niin paljon, että taidan pyytää äitiä lainaamaan sen kirjastosta toukokuuksi, kun olen tulossa Suomeen. Kuitenkin varmasti paljon sellaista asiaa, joka koskettaa itseäkin. Itse en tietenkään viime vuoden esikoiskirjailijana ollut mukana haastateltavana. Tuttuja haastateltavien joukossa varmasti on, saapa nähdä onnistunko arvaamaan, että kuka on sanonut ja mitä. Mielestäni tosi ihana juttu, että tällainen vertaistuki-kirja on kirjoitettu!
Kerro sitten, Vera, mitä tykkäsit, kun saat käsiisi ja luettua - ja mitkä kirjassa mainitut tunnelmat allekirjoitat :).
Pakko kai tähän on tarttua. Jos uskaltaa: olen itse siinä kateusvaiheessa että en tiedä kestääkö pää lukea onnistujista. ;)
Kuten Susi sanoi, tekijä oli paneelissa, jossa Varis huomautti että nuorten ei ole syytä kirjoittaa. Rautiaisella sen sijaan oli hyvää asiaa. Varmasti kirjakin on laadukas.
Tämähän on kiinnostavan kuuloinen tapaus. Täytyykin pistää "korvan taakse". Minäkin olen kasvanut kateudesta irti. Tai ainakin kehittynyt sen hallitsemisessa. En tunne enää kateutta muita kohtaan, vaan iloitsen heidän puolestaan. Ehkä se liittyy siihen, että olen jotenkin henkisesti hyväksynyt oman asemani ja sen, etten kenties koskaan tule olemaan suuren yleisön kirjailija. Hieno olo, kun kateus ei enää jyllää :)
Helmi-Maaria: Tuo katedesta irti pääseminen on kiva juttu, eikö :)? Ei mene turhaa energiaa turhaan kateiluun :). Suosittelen kyllä tuota kirjaa luettavaksi!
Ja Dee: Kaikki sympatiat kateustunnelmiin, mutta tätä kirjaa voin suositella, ei ollut kateutta herättävää settiä!
Lähetä kommentti