May the Force be with you

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Lyhyt selostus

Olen kirjoittanut tänään. Ei mitään maatamullistavaa, enemmänkin hitaasti, mutta varmasti -osastoa.

Nämä valoisat illat ovat joka ikinen huhtikuu yhtä vaikeita. En osaa mennä ajoissa nukkumaan, kun valoa riittää iltamyöhään asti. Aamuisin nukuttaa ylimääräisen paljon.

Maha täynnä ruokaa on raukea olo. Olen kuullut luotettavalta lähteeltä, että novellikokoelmakässäriäni olisi harkittu vakavasti kustantamo A:ssa edellisellä (vai sitä edellisellä?) kierroksella, vaikkei harkinta tullut koskaan minun korviini. Lyhyen, hylkäävän lausunnon sain. Ilmeisesti kustantamo A on nykyään todella kitsas minkäänlaisten lausuntojen suhteen. Kyllähän tuo kuulopuhe lämmittää mieltä näin jälkikäteen - ja rohkaisee siinä mielessä, että Kreikkalaiset on ollut lähellä monta kertaa. Siitä tulee hyvä mieli näin jälkikäteen ja tunne, ettei kaikki uurastus niiden parissa ollut turhaa.

Tekisi mieli jotain hyvää. Aivot sanovat, että salmiakkia, mutta se on vain aivojen sanelua ja johtuu riippuvuussuhteesta, josta yritän (taas kerran) pyristellä irti. Kolme ensimmäistä päivää ovat pahimpia. Tänään ei ole vielä yksikään niistä kolmesta ensimmäisestä, koska söin päivällä salmiakkia.

Kirjoja olisi luettavaksi asti, asioita kirjoitettavaksi asti. Saa nähdä, mihin taivun.

4 kommenttia:

Rina kirjoitti...

Hei, tuohan on loistava uutinen! Onneksi olkoon.
Huhtikuu on kyllä salakavalaa aikaa, eikä orastava allergiakausi yhtään helpota väsymystä.

Tsemppiä taisteluun salmiakinhimoa vastaan! Minulla on samanmoinen taistelu käynnissä suklaan kanssa. Sijaistoimintona rouskutan porkkanoita, mutta niistä tulee pidemmän päälle vatsa kipeäksi.

Rooibos kirjoitti...

Olisipa minullakin porkkanoita! Luomusellaisia! Söisin niitä mieluusti salmiakin sijasta, mutta vanhojen luomuporkkanoiden kausi taitaa olla ohi tältä keväältä ja uusia saadaan odotella. Terveisin nimim. porkkanafriikki ;). Salmiakinhimo on kyllä tuskaisa kaveri. Suklaanhimosta en tiedä, kun ei ole koskaan ollut ;), mutta varmaan samaa kaliiperia. Tsemppiä sinnekin!

Katsu kirjoitti...

Minullekin tuli juuri äsken suklaanhimo ja sorruin sitten syömään suklaata. :D

Rooibos kirjoitti...

Katsu, täällä kohtalotoveri ;). Salmiakin kanssa siis, ei suklaan :).