Palvelukseen halutaan: James

Minä tarvitsisin taloudenhoitajan. Jonkun, joka olisi paikalla, kun harpon kauppakassin kanssa kotiin, kun olen ensin käynyt kirjoituskahvilassa ja pääni on aivan täynnä sanoja, dialoginpätkiä ja kuvia, jotka syttyvät ja sammuvat ja vaativat tulla kirjoitetuksi siinä välissä. Tarvitsisin jonkun, joka laittaisi pyykit koneeseen ja tekisi ruuan niistä kauppakassissa olevista tarvikkeista. Jonkun, joka nyppäisi minut välillä ylös tuolista ja käskisi taukojumpata. Joka laittaisi paikoilleen ne tavarat, joita minä en ehdi, koska pitää avata kone ja kirjoittaa kirjoittaa. Jonkun, joka veisi viime viikon lukemattomat Hesarit paperinkeräykseen, sillä en ole ehtinyt lukea niitä, tai silloin kun olisin ehtinyt, en ole halunnut. Minun Jamesini toisi minulle teetä nyt kun kirjoitan ja laittaisi iltapalan valmiiksi ja ripustaisi ne pyykit.

Tai sitten minun täytyy vain ryhdistäytyä ja hoitaa kaikki itse. Niin kuin teenkin. Niitä Hesareita lukuun ottamatta... Joinain päivinä, kun astuu ovesta sisälle kotiin, ainoa, mikä tuntuu tärkeältä, on se, että saisi kirjoitettua sen ilotulituksen, joka räiskyy päässä ja silloin se lehden lukeminen tai viikonlopun reissun jäljiltä levällään olevan laukun purkaminen eivät ole niitä ykkösjuttuja.

Minun ei pitänyt mennä tänään kirjoituskahvilaan, mutta kun suunniteltu tapaaminen peruuntui, niin ajattelin, että aina minä tunnin verran voin kirjoittaa. Ei ollut suunnitelmia, en tiennyt mitä kirjoittaisin, en tiennyt että tulisiko siitä mitään. Tuli siitä. Alan tuntea itseni aika rasittavaksi, kun aina vaan ihmettelen, että tekstiä sen kun tulee, mutta kun niin vain on. Ja yhä edelleen pelkään välillä, että tekstin tulo loppuu ja sitten minulla on vajaa kässäriluonnos, jonka kanssa en pääse eteen enkä taakse. Joten olen vain niin kiitollinen siitä, että tekstiä tulee. Etenkin, kun tuntuu, että tänään pääsin himpun verran eteenpäin Volvon tärkeimmän sivuhenkilön tarinassa. Ihan kuin alkaisin tajuta hiukan verran enemmän, miksi hän on kässärissä. Ja samalla koko käsikirjoituksen teema kirkastuu taas - teema, jota en alunperin aikonut kirjoittaa Volvoon, vaan joka tuli siihen ja petasi itselleen paikan. Niin minun teemani tuntuvat aina tekevän. En minä kutsu niitä, ne tulevat itsekseen. Volvon kanssa luulin, ettei niin käy ja luulin, että tiesin kässärin teeman etukäteen, mutta toisin kävi.

Joten. Mitä seuraavaksi? Päivän raakatekstien puhtaaksikirjoitusta. Ja pyykkien ripustaminen ja kupillinen rooibosta ja ne Hesarit pois lattialta ja sen laukun purkaminen ja - - - James! Ole kiltti ja tuo minulle kuppi appelsiinirooibosta ja raivaa sitten täällä vähän. Oikeastaan voisit tehdä sitä rooibosta saman tien pannullisen. Kyllä, siihen raskaaseen, ruskeaan teepannuun. Ja pyykkiteline on siellä tavallisessa paikassa. Kiitos.