Aina välillä sitä toivoo, ettei olisi näin kyyninen. Että osaisi innostua asioista aidosti. Kun ajattelee vaikka lapsuutta, huomaa, että lapsilla on kyky innostua mistä tahansa - suuren täpinän aiheuttaja voi olla vaikka rantavedessä puljaava piisami. "Piisami, jee! Elämän ensimmäinen piisami! Jee! Katso, katso, piisami!"
Vanhetessa tapahtuu jotain. "Piisami? Ai, kiva." Tai sitten ei edes huomaa sitä pientä vedessä lutraavaa, koska kävelee omiin ajatuksiinsa painuneena, pää kumarassa, hartiat jumissa, eikä jaksa kyttäillä rantavettä.
Entä sitten kun on aikuinen ja jokin aiheuttaa sen täpinän? Vaikkapa vuokra-asunto, jota kävi katsomassa ja jonka haluaisi. Tai mies. Kiva, mukava, ihana, seksikäs, kiinnostava. Sitä täpinöi. Sitä ahdistuu ja on peloissaan ja samalla innoissaan. Tunteiden vuoristorata heittelee kyyditettävää ylös alas ja välillä pää alaspäin. Kunnes. Stop. Seis. Asunto meni jo. Mies? Se vain leikki.
Siinä sinä sitten seisot, väsyneenä, kovin väsyneenä, ja hetkeen ei ole olemassa perspektiiviä, pelkkä pettymys vain. Pettymys, koska ei saanut haluamaansa, mutta myös pettymys omaan itseen, että taas nuolaisin, vaikkei ollut tipahtanut. Taas innostuin ilman takeita. Ajattelin. Kuvittelin. Mitä energian tuhlausta. Luulisi minun tähän ikään mennessä oppineen.
Haluan siis, että innostun asioista, että täpinöidyn asioista. Haluaisin osata innostua pienistä asioista. Haluan myös olla täpinöitymättä, nuolaisematta ennen kuin tipahtaa. Täpinöiminen ja epätoivosta toivoon heiluva mieliala kuluttaa energiaa hirveästi, enkä halua kuluttaa energiaani turhiin asioihin.
Lopputulema: pitäisi innostua asioista, mutta vain sellaisista, jotka eivät voi potkaista minua nilkkaan. Harmi vain, että juuri niistä innostumisen kyvyn olen menettänyt - piisamit eivät tunnu enää juuri missään.
ps. Täpinöityäni ja petyttyäni olen hetken syvällä pessimismin suossa. Kukapa ei olisi? Siellä ollessa ei ilmeisesti kannattaisi puhua puhelimessa. Sain luurin korvaan, kun en jaksanut olla optimistinen ja iloinen. Luuri korvaan vasta parantaakin mielialaa. Hienoa. Taidan lähetä kirjastoon hakemaan varaukseni, ennen kuin nekin viedään käsistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti