Ei ole tullut blogattua muutamaan päivään - pahoitteluni, mikäli se nyt ketään hetkauttaa, ettei täällä ole alvariinsa jotain uutta ja epämääräistä jorinaa.
On ollut kiirusta viime päivinä ja kuten arvata saattaa, en ole kirjoittanut pätkääkään sitten edellisen bloggauksen. Iän lisääntyminen aiheutti kiireitä (ja kriisejä) ja lisäksi oli tietysti ratsastustunti ja muuta pientä meininkiä sukulaisvierailuista lähtien. Viikonloppu ei tuo lepoa, sillä huomenissa siirryn kotikonnuille ja sieltä sitten sunnuntai-iltana takaisin kotiin. Kaipaisin kyllä rauhallista kotiviikonloppua kirjoitussessioineen, mutta no can do.
Kirjoittamisen sijasta olen sentään lukenut. Dunmoren Ingo-sarjan viimeisimmän osan sekä edelleen ikisuosikkiani Elokuvan runousoppia. Siinä on opus, joka ei petä - harmi vaan, että sitä ehtii lukea vain illalla sängyssä ja vaikka mieli tekisi, ei voi lukea kovin pitkissä pätkissä, koska tiedättehän te, nukkuakin pitäisi.
Nukkumisesta tuli mieleen männäaamuinen uneni (<- aasinsilta). Herätyskello torkutti ja minä uinailin. Unessa olin ryypiskellyt työkavereitteni kanssa ja yhtäkkiä kello oli puoli kuusi aamulla ja piti lähteä töihin nukkumatta lainkaan. Väsytti muuten ihan järjettömän törkeän paljon, kun herätyskello herätti minut tästä mieltäylentävästä unestani... Ihan kuin olisin oikeasti valvonut läpi yön.
Ensi viikolla ohjelmassa töitä (stressitasot voimissaan) ja - onko mitään erikoisäksöniä? Ilmeisesti ei mitään suurempaa. Jospa ehtisin paneutua tärkeisiin asioihin taas ensi viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti