Ruuan jälkeen kirjoittelin hajanaista raakatekstiä. Lyhyitä pätkiä ja reilun sivun verran jotain Alfaa varten. Alfa on nyt rakennegurulla luettavana ja kunhan se tulee sieltä, otan sen käsittelyyn ja lisään tuon uuden ajatuksen sinne jonnekin muun mylläämisen sivussa.
Kello on yli puoli kahdeksan ja muistin juuri, että pyykkiäkin varmaan pitäisi pestä. Tyhjentää viikonlopun reissukassi ja kaivaa sieltä pussi, jossa on rantakiviä. Toin niitä tyräkin juurelle - vaikka vaihdoin sen uuteen multaan ja isompaan ruukkuun, pelkään, että se kaatuu pienestäkin tönäisystä, koska on jo niin korkea ja aika raskas. Ajattelin laittaa kiviä sen juurelle, painoksi.
Nyt kun ilta alkaa lähestyä, minun optimistinen oloni alkaa väistyä. Törmään taas ajan rajallisuuteen. Tuntuu kuin ei kestäisi enää kauaa kun on jo niin ilta, että pitää mennä nukkumaan. Nukkumisen jälkeen pitää olla töissä kokonainen päivä ennen kuin pääsen pois illansuussa, hakemaan kirjastokirjat kirjastosta, syömään ja kirjoittamaan. Ja kun ehdin alkaa kirjoittamisen, on taas ilta.
Kuinka kevyt on kynä silloin kun sen ei tarvitse kantaa huomisen tuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti