En ole kirjoittanut tällä viikolla. Tai joo, ehkä kolme sivua raakatekstiä ja korjailin viimeviikkoista novellintynkää. Siitä tuli kuitenkin Nyy, seuraava kreikkalainen. Mutta siis - en ole kirjoittanut tällä viikolla. Edellämainittuja ei lasketa, se on niin vähäistä.
Miltä tuntuu todeta, ettei ole kirjoittanut? Ainakin huono omatunto nostaa päätään. Ja se toinen, joka selittää: "minä tiedän, että pitäisi kirjoittaa. minä tiedän, ettei mitään synny, jos jää odottamaan inspiraatiota. mutta en minä ole ehtinyt! en ole ehtinyt!".
Väsyttää. En mene nykyään ajoissa nukkumaan. Roikun netissä liian pitkään ja iltapuuhiin menee aikaa ja sitten kun olen vihdoin sängyssä, niin lukeahan pitää. Edes vähän. Elokuvan runousoppia tai Suomua tai melkein vuoden kesken olleita Siekkisen novelleja. Tai Cameronia, jonka aloitin eilen, sängyssä. Tiedän koko ajan surffatessani netissä ja sängyssä lukiessani, että nukkuminen olisi fiksumpaa. En halua. Vaikka mieli tekeekin nukkua. Yritän todistella itselleni, että jos puoli yhteen asti lukeminen on villeintä mitä elämässäni tapahtuu, se kannattaa ehdottomasti tehdä, joka ilta. Vaikka tarvitsemistani yhdeksän tunnin unista tulisikin nukuttua vain seitsemän ja risat. Aamulla sängyssä torkuttelee sitten herätyskellon lobotomoima Rooibos, joka uneksii siitä, että voisi mennä nukkumaan iltayhdeksältä.
Miksi en kirjoita tänään, jos en ole kirjoittanut koko viikon aikana? 1. Kello on yhdeksän ja minua väsyttää armottomasti. 2. Telkkarista tulee seuraavaksi ER. 3. Olen ollut ratsastustunnilla, syönyt, silittänyt työvaatteita ja nyt olen naatti. 4. On muitakin asioita, joita en ole ehtinyt tehdä.
Loistava setti, vai mitä mieltä olette? Otsikko kysyy kaiken tarpeellisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti