Pitäisi varmaan, niinku. Todennäköisesti. Olisihan se hyvä. Ei tulisi huonoa omaatuntoa. Ehkä tulisi jopa iloinen mieli. Tai ainakin sellainen, että yrittää. Niin että kai se sitten pitäisi. Yrittää. Kirjoittaa siis.
Lattialla kasassa pankkipapereita, postitettavia juttuja, mainoksia, nenäliinoja. Pyykkitelineellä viikattavaa. Hyllyssä ja lipastolla lukemattomia kirjoja. Ja tiskit! Ja huomiseksi pitää pyykätä työvaatteita! Päiväuni hieroo päätään niskaani vasten. Sillä on pieni, pehmeäkarvainen, lämmin pää, jota se puskee minua vasten. Varpaat palelevat. On haluton olo. Illemmalla sisko tulee käymään. Neulomuskin on kesken.
Ei mikään aktiviteetin riemuvoitto. Pitäisi harrastaa elämänhallintaa eli pyykkiä, silitystä ja tiskausta, kodin raivausta. Pitäisi pitäisi. Ja kirjoittaa. Eniten sitä. Ei huvita.
Lupaan: pyykit koneeseen. Kuivien pyykkien viikkaus. Rojut ja tärkeät paperit pois lattialta. Raakatekstiä. Paljonko raakatekstiä? Puoli tuntia? Joo joo.
Kotona kirjoittaminen on hankalaa tätä nykyä. Jos menen töiden jälkeen kantakuppilaan kirjoittamaan, kynä lentää ja olo on kuin olisi saanut palkinnon. Kotipöydän ääressä ajatus junnaa, ei pääse eteen eikä taakse, pysyy tässä, nyt, minä, tämä hetki. Yhhyh. Ja kello juoksee. Pakko kai ruveta puuhaan ennen kuin mistään ei tule mitään tälle päivälle.
Tällaiset päivät ovat niitä, joina asiat eivät tapahdu itsellään. Paitsi että hei, minullahan on tekstivihossa raakatekstiä, jota voisin kirjoittaa koneelle ja jatkojalostaa. Joo, sehän voisikin olla käyttökelpoinen idea. Sen lisäksi edes pari sivua raakatekstiä, niin kyllä se siitä. Yritän olla positiivinen ja reipas, jospa teeskentelystä irtoaisi jotain todellisuuteenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti