May the Force be with you

torstai 29. toukokuuta 2008

Päättötodistus

Tässä päättötodistuksessa ei ole numeerista arviointia, mutta jotain pientä listausta silti. Minä kun niin tykkään listoista :).

Kreikkalaiset

Uusia kreikkalaisia on kevätlukukaudella (tai siis virkavapaan jälkeen eli tämän blogin aikana) syntynyt seuraavasti:
Iota - 6 sivua
Kappa - 2 sivua
Lambda - 3 sivua
Myy - 4 sivua
Nyy - 3 sivua

Novellit ovat lyhentyneet kovasti sitten virkavapaan, mutta sellaista se nyt vain on. Kun on aikaa vähemmän, ajatukset eivät pääse kovin kauas. Seuraavaksi pitäisi pohtia sitä Alfaa. Odotan jo innolla, että pääsen juttelemaan siitä rakennegurun kanssa. Pelkkä tieto siitä, että teksti on jollain toisella luettavana, on herättänyt hirveästi ajatuksia ja pohdintaa siitä, mitä sille pitäisi tehdä. Vaihtoehtoja tuntuu olevan nyt kaksi: 1) Pidän Alfan tuollaisena kuin se on, mutta kirjoitan sen paremmaksi korostaen keskeisiä asioita tai 2) Leikkaan Alfan kahtia ja teen kummastakin puoliskosta oman novellinsa - siinä on nyt kaksi pääjuonnetta enkä tiedä toimivatko ne samassa novellissa. Toivottavasti rakenneguru ehtisi nähdä minua pian :).

Gamma on myös alkanut elää ihan omaa elämäänsä päässäni. Männäiltana kun olin sängyssä ja sammuttanut juuri valot, pää ihan purskahteli gammaan liittyviä ideoita ja oli pakko nousta sängystä, hytistä alastonta ihoa ja kirjoittaa ideat muistivihkoon. Kun ideat olivat tallessa paperilla, upposin sekunnissa uneen. Jollain tapaa sormeni syyhyävät päästä Gamman kimppuun. Tiedän, että nämä muutokset, jotka minulla ovat mielessä, uppoavat juuri Gamman heikoimpiin kohtiin - tuntuu siltä, että pystyisin saamaan siitä oikeasti paremman. Ja käyttämään vieläpä Betaa apuna siinä eli Betallekin löytyisi oma tehtävänsä. Suuri kysymys tässä vain on se, että alanko rukata Gammaa mahdollisimman pian ja laitan sen täysin uuteen uskoon, vai lähetänkö Gamman tuollaisena syksyllä sinne Orivedelle? Entä jos muutokset auttaisivat valituksi tulemisessa? En ehkä ehdi kirjoittaa sitä uusiksi ennen elokuun loppua. Ei sillä, elokuun loppuun on aikaa ruhtinaallisesti, mutta yhtälö minä, kesä ja kirjoittaminen ei ole koskaan ollut kauhean toimiva. Täytyypä pohdiskella.

Muita saavutuksia

Hmmm. Lieneeköhän minulla muita saavutuksia? Raakatekstiä aika paljon. Reipasta ratsastusta aika paljon. Hyvin vähän muuta liikuntaa kuin ratsastusta. Luettuja kirjoja aika paljon. Aika paljon pientä ei-mistään hankittua univelkaa, joka väsyttää suhteettoman paljon.

Lisäksi olen alkanut ajatella kirjoittamista paljon ja minulle on alkanut kehittyä jotain pientä alkiota omasta luovuuden filosofiastani. Tarkoittaa sitä, että pystyn nykyään erittelemään kirjoittamisen aiheuttamia tunteita, pystyn analysoimaan kirjoittamistani ja olen oppinut hiukan sitä, miten minun luovuuteni toimii. Mikä sitä ruokkii, mikä ahdistaa sitä nurkkaan, mistä se innostuu.

Tämä tästä. Avaan telkkarin ja harrastan hiukan epä-älyllistä toimintaa ennen nukkumaanmenoa. Huomenaamulla minua odottaa a) kiva uusi vaate ja b) aamiainen kahvilassa ystävän kanssa. Hienoa - niiden vuoksi (etenkin aamiaisen) voisi päästä sängystä ylös ajoissa.

Ei kommentteja: