Palautetta

Olen tavannut Kontaktin. Suhteemme on tietyllä tapaa uudelleenlämmitetty, mutta enemmänkin se tuntuu uudelta. Kun tapasimme ensi kertaa (siis uudelleen ensi kertaa, vähän aikaa sitten), Kontakti lupasi lukea tekstejäni. Hienoa ja hui. Tapasin Kontaktin tänään iltapäivällä lähetettyäni hänelle aiemmin pari kreikkalaista. Yritin miettiä sellaisia kreikkalaisia, joiden kanssa en ole osannut oikein tehdä mitään eli joiden kanssa palaute olisi paikallaan ja erityisen hyödyllistä. Kriteerinä oli myös se, että tekstien piti kuitenkin olla jo kunnollisessa kuosissa - mitään ihan keskeneräistä en kehdannut Kontaktille lähettää.

Iota ja Theta lähtivät matkaan ja tänään istuimme hetkeksi alas ja Kontakti kertoi, mitä oli niistä mieltä.

Palautetta on monenlaista. Hyvä palaute jakaantuu moneen eri alalajiin. Yksi niistä on sellainen palaute, jonka ansiosta huomaat kouriintuntuvasti omat virheesi, mutta niiden osoittaminen saa sinut innostumaan. Maltat tuskin odottaa, että pääse korjaamaan tekstiä, koska palautteen antaja näyttää sinulle välähdyksiä siitä, mihin korjauksilla on mahdollista päästä.

Eräs toinen palautteen alalaji: ehdottoman rakentava, mutta ei henkeä nostattava, vaan sellainen, että jälkeenpäin mietit, kuinka oikeassa palautteen antaja olikaan ja kuinka nolo ja keskeneräinen tekstisi oli. Ja tämä siis ilman, että palautteen antaja olisi yhtään mollannut, ei ollenkaan, antanut vain vinkkejä, kertonut mikä ei toimi ja sanomatta paljonkaan antanut ymmärtää, että ei, ei toimi.

Olen miettinyt, johtuuko tuo edellämainittu jaottelu enemmän minun mielialastani palautteen saamisen hetkellä vai oikeasti palautteen antajasta. En tiedä. Kontaktin palaute tänään tuntui tuon jälkimmäisen esimerkin mukaiselta. Huokaus.

Olen myös miettinyt omia ristiriitaisia tuntemuksiani kreikkalaisten suhteen. En ole ikinä ollut näin varma tekstistäni kuin kreikkalaisista. Luotan niihin. Luottaminen ei ole mitään itsekritiikitöntä itsekehua, vaan varma olo siitä, että kreikkalaiset pääsevät valmiina tasolle, jolla en ole aiemmin ollut. Samalla tiedostan ison kasan tekstien heikkouksia ja jos kreikkalaisia kehutaan, kriisiydyn, koska en usko kiittävän palautteen olevan rehellistä palautetta. Tietyllä tapaa olen hyvin valmis negatiiviseenkin palautteeseen ja tiedän kestäväni sen hyvin, sillä uskon kreikkalaisiini, mutta toisaalta mietin, pitäisikö minut kylvettää kehuissa ennen kuin pystyisin vastaanottamaan niitä ilman kriisiä.

Kun puhuin Kontaktin kanssa Iotasta, näin heti, miltä teksti näytti hänen silmiinsä. Periaatteessa ok novelli, joka on kuitenkin tasapaksu pötky ilman rytmin vaihteluita, leikkauksia, tapahtumia, oikeutusta. Huokaus. Pitää vähän antaa muhia, että saan jonkun mielikuvan siitä, mihin suuntaan lähden Iotaa kirjoittamaan. Theta sai vähän paremman tunnelman aikaan, sekä minussa että Kontaktissa. Loppu on ongelmallinen, sen minä tiesinkin, mutta kerronta on kuulemma huomattavasti parempaa kuin Iotassa. Vähän jotain lisää, joitain maneereja pois, ja kyllä se siitä. Thetaan uskon itsekin enemmän kuin Iotaan juuri tällä hetkellä. Thetassa on aineksia, sitä täytyy vain hiukan hioa, nostaa tiettyjä asioita ylös, painaa toisia syrjään.

Takaisin sorvin ääreen siis.