May the Force be with you

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Moni kakku päältä kaunis

Jos näit sunnuntai-iltana 3B:ssä naisen, joka ei ihan pystynyt pidättelemään kyyneleitä (mutta melkein, melkein pystyin!), niin kyllä, se olin minä.

Olo on tosi ristiriitainen ja väsynyt.

Olen kuullut tänään, että olen "ihan kaamean lahjakas", mutta aihevalintani ovat perseestä. Vanha virsi, olen kuullut tämän joskus ennenkin: "sä osaat kirjoittaa, joten älä tuhlaa aikaasi tähän paskaan". Pinta on hieno, mutta sisältö kusee. Osittain tiedän tuon olevan totta. En kuitenkaan tiedä, mikä itkettää nyt enemmän, se osa, joka on totta, vai se, jossa mutkia oiottiin turhan rankasti, koska niinkin tapahtui. Juuri nyt sillä ei ole väliäkään - mieli on paha enivei.

Väsyttää hitosti.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kurja kuulla. :/ Koska kirjoitamme siitä, mikä meitä kiinnostaa, aihevalintojen haukkuminen tuntuu väkisinkin henkilökohtaiselta loukkaukselta. Ei ehkä yhtä henkilökohtaiselta kuin kykyjen haukkuminen, mutta sattuu se silti.

Kriitikkosi sortui siihen palautteenantajille tyypilliseen virheeseen, että hän ei erottanut omia mieltymyksiään sinulle suunnatuista kehitysideoista. Käytännössähän hänen viestinsä kuului: "En pidä tuon tyyppisestä kirjallisuudesta. Kirjoittaisit enemmän minun mieltymysteni mukaan."

Tämä antaa tietoa siitä, millaisia juttuja tällä ihmisellä kannattaa jatkossa luettaa, mutta muuta hyötyä siitä ei ole. Tuollaisia juttuja ei kannattaisi sanoa.

Kiinnostuin myös: mistä aiheista sinä sitten kirjoitat, kun ne noin voimakkaita reaktioita herättävät?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kalle, noinhan se juuri menee. Vitutus vaan oli aika suuri, kun tuollaista soopaa piti kuunnella ihmiseltä, jonka pitäisi olla jonkin sortin ammattilainen palautteenannossa :/. En uskonut että sieltä suunnalta tulee tuollaista tekstiä.

Mielestäni kirjoitan aika tavallisista aiheista - en siitä, että kävin kaupassa ja siellä ei ollut oikeaa juustomerkkiä, mutta siis ihmisten elämästä. Isommista ja vähän pienemmistä asioista. Ilmeisesti pitäisi kirjoittaa raflaavammista jutuista, jotta tuo kommentoija olisi tyytyväinen. Esimerkiksi massamurhaamisesta nauttivan massamurhaajan omakuva olisi varmaan sopivan raflaava aihe ;).

Nyt kun olen nukkunut asian kanssa yön yli, mieli on jo parempi. Synkeä yhä, mutta erotan jo paremmin ne asiat, joihin oikeasti kannattaa kiinniittää huomiota, ja ne toiset, jotka voi ignorata. Niitäkin oli. Paljon. Hiukan epäasiallisia kommentteja, jotka eivät merkitse mitään, mutta vituttavat.

Mutta että näillä mennään.

Rooibos

Unknown kirjoitti...

Välillä kyllä satunnaisesti alaa seuraavan silmissä näyttää siltä, että "vaikeimmilla" ja normiarjesta poikkeavilla (ehkä enemmän toisenlaista taustatöitä vaativilla ? - epäkirjailija-ihmisen arvailuja) aiheilla saavuttaisi tiettyjä asioita helpommin/nopeammin.

Mutta älä sinä luovuta vaan muista hyvyytesi ja poimi opiksi palautteesta käyttökelpoiset asiat. Loput joutaa...

Rooibos kirjoitti...

Hanna, jos kirjoittaisin lääkäristä, joka tappaa ihmisiä, tai palomiehestä, joka onkin pyromaani, niin olen ihan varma, että saisin sellaista noottia, että aiheet eivät ole uskottavia ;).

Pitää tänään yrittää miettiä, että mitkä asiat eilisessä palautteessa ovat järkeenkäypiä, ja unohtaa ne loput. Oma kirjoittaminen vain on niin lähellä, että vaikka on melko tottunut palautteenvastaanottajana, niin aina nuo negatiivisuudet hiukan tipauttavat. Tämänkertainen vähän enemmänkin, mutta eipä tässä kai voi muuta kuin rämpiä ylös. Pitää muistaa, että se, mihin suuntaan minä kirjoittajana haluan ja suuntaan, on aika pitkälti omissa käsissäni.

Karpalo kirjoitti...

Toi on suoraan sanottuna järkyttävä palaute. Aika harvalla on useampia kuin muutama aihe joita ne sitten varioivat teksteissään.

Veikkaanpa että harva pystyy kirjoittamaan elävää ja kiinnostavaa kirjallisuutta aiheesta joka on ns. oman aihevalikoiman ulkopuolella.

Loppuun raaka veikkaus erään aiemman kuullun perusteella. Sanoppa alkaako palautteenantajan etunimi ässällä ja sukunimi hoolla.

Karpalo

Karpalo kirjoitti...

Hehko heko eiku just toisinpäin, noi kirjaimet meinaan. :)

Rooibos kirjoitti...

Karpalo: jepjep, oikeaan osuit ;). Ja tuo selostukseni tuossa postauksessa on siistitty versio - palautteessa oli paljon muutakin ja aika tökeröä settiä. No, kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Yön yli nukuttuani totesin, että ihan oikeasti minä tiedän tässä kohtaa, miten homma menee ja mitä minä haluan.

Oppia ikä kaikki.

Karpalo kirjoitti...

Pidä vaan aiheistasi kiinni.

Hyvä ystäväni lopetti kriittisen heti alkuunsa, kun se palaute oli just tolla tasolla ja mitä ilmeisimmin saman henkilön taholta.

En valitettavasti enää muista mitä hänelle sanottiin, mutta jotain totaalisen lannistavaa. Hänkin on todella lahjakas, nuori ja nainen.

Rooibos kirjoitti...

Karpalo: Onneksi on olemassa muitakin lukijoita kuin vain tuo yksi, joka ei pidä aiheistani :).