Lepuutusta

Ei tämä tauti ainakaan sikainfluenssaa ole. Taitaa olla ihan tavallinen flunssa. Ja aika kevyt sellainen, ainakin tähän asti. Nukuin 11 tuntia ja kun heräsin, oli paljon reippaampi olo kuin eilen. Söin aamupalaa, luin Hesarin ja olin niin pirteä, että sanat ihan pulpahtelivat ja kirjoitin kolme sivua raakatekstiä. Sitten totesin, että keuhkot painavat muutaman kilon liikaa ja että on pakko alkaa ottaa avaavaa piippua, ettei tauti painu tämän enempää keuhkoihin. Harmi vaan, että avaavan piipun sivuvaikutukset ovat aika järeitä ennen kuin elimistö tottuu taas parin päivän käytön jälkeen. Nyt lääkkeen otosta on kulunut puolitoista tuntia ja olo alkaa olla taas suht ok. Kädetkään eivät enää vapise niin paljon, että ne eivät pysyisi näppäimistöllä.

Ehkä tämä pikku breikki - viikonloppu yksin ja ilman vaatimuksia - on ihan hyväkin asia. Eilinen taisi tehdä hyvää: se, etten tuntenut huonoa omaatuntoa kirjoittamattomuudesta. Että vain makasin, join inkivääritroppia, söin valkosipulia ja otin päiväunia. En voi kehua olleeni mitenkään täydellisessä hapessa loman jälkeen, pikemminkin on ollut olo, että olen kireä, ahdistunut, kiukkuinen ja vähän epätasapainossa. Ehkä se oli nyt sitten tämä flunssa se lepohetki, jota tunsin tarvitsevani. Kuka tietää. Joka tapauksessa en ole pitkään aikaan tuntenut samanlaista poltetta tarttua kynään kuin tänään. En jaksanut kauaa, mutta kirjoittaminen tuntui hyvältä. Oli hauskaa. Helpotti.

Yritin ottaa päiväunia, mutta se ei onnistunut. Ehkä myöhemmin. Kun ajattelen nyt kirjoittamista, näen valonsäteitä, jotka leviävät joka suuntaan. Mahdollisuuksia on niin paljon. Väsynyt, levollinen olo. Kurkkua kiristää hiukan, kyyneleet ovat tänään herkässä.