May the Force be with you

lauantai 2. tammikuuta 2010

100% puuvillaa ja äänen avausta Alfaa varten

Olin alun perin ajatellut, että olisin ehtinyt kirjoittaa tänään. No, ehkä raapustan pari sivua raakatekstiä ennen illan rientoja, mutta mitään suurempaa en ehdi (niin siis bloggaamiselle on aikaa, mutta kirjoittamiselle ei? krhm). No, huomisesta on joka tapauksessa varattu iso siivu kirjoittamiselle. Ajattelin ensin, että voisin kirjoitella huomenna raakatekstiä ja jotain uutta, mutta mietin sitten, että niiden lisäksi voisin keskittyä erityisesti vaikka siihen, että halkaisisin Alfan. Se pitää kirjoittaa kahtia ja vaatii paitsi mekaanista puolittamista, myös uusien käänteiden hahmottamista ja uuden tekstin kirjoittamista. Jos aloittaisin mekaanisen työn huomenna ja tsekkaisin tekstinpuolikkaat jatkokuntoon, ehkä Alfa jäisi alitajuntaan pyörimään ja työtä voisi sitten jatkaa piakkoin. Ei huono suunnitelma, luulen.

Tänään olen shopannut sekä työ- että lauantaivaatteita (lauantaivaate on mukava+nätti+rento vapaa-ajan vaate, jota ei missään nimessä laiteta töihin päälle, sillä lauantaivaatteen pitää pysyä puhtaana työassosiaatiosta; vaatteena, jonka pukemisesta tulee aina hyvä ja vapaapäiväinen mieli) ja muita tarvekaluja kuten esimerkiksi yövoidetta. Shoppailun lomassa ja jälkeen kävin kahvilla. Ensin siskon kanssa ja sitten kaverin kanssa. Kaverin kanssa tosin kahvittelu muuntui punkutteluksi. Yksi lasi vain, säädylliset kaksitoista senttiä, ja sitten kotiin syömään.

Päiväpunkkuseurani totesi, että hänellä on sellainen tunne, että tämä vuosi tulee olemaan parempi kuin viime vuosi. Että olo on toiveikas ja luottavainen. Eilen sanoi ystävä samaa. Jostain syystä 2010 herättää lähipiirissäni syvää luottamusta ja hyviä viboja. Niin minussakin. Vuosi, josta yli neljäsosa vietetään virkavapaalla, ei voi olla läpeensä huono :).

Nyt taidan kirjoittaa hiukan - enkä vain puhua siitä, että pitäisi hiukan kirjoittaa.

Ei kommentteja: