Olen leikannut Alfan kahtia, Alfa Alfaksi ja Alfa Betaksi. Toistaiseksi pysyn Alfa Alfan parissa, turha revetä kahtia. Ensin yksi ja sitten toinen. Aurinko on matalalla ja paistaa suoraan silmään kellanpunaisena. Pyykkikone vaivaa punaista pyykkiä puhtaaksi ja kuulostaa kuin en olisi yksin kotona.
Kirjoitan Kreikkalaisia taas. Taas työssä. Tottumatontahan se on, eikä tuota suuria tunteita, mutta tuntuu silti hyvältä. Kodilta. Ihan niin kuin aina. Sitäpaitsi Alfan jakaminen kahdeksi novelliksi toimii. Tiedän sen jo nyt, ihan selvästi. Alfa Alfa tuntuu toimivan heti paremmin yksin kuin Beta-tarinan kanssa limittäin. En tiedä vielä, miten teen kliimaksin siihen, mihin kohtaan ja kuinka erilaisen kuin ennen. Ei se mitään, kyllä se sieltä tulee. Keskityn nyt siihen vähän arkisempaan työhön, tarkastan, ettei Beta-tarinan poistaminen häiritse logiikkaa, katson mitä puuttuu, mihin pitää kirjoittaa lisää, mitä osuutta voi kaventaa. Miten teksti venyisi vielä enemmän, pidättäisi hengitystä.
Aurinko katosi pilviin, mutta pilven keskeltä näkyy vielä kellertävänä se kohta, jonka takana aurinko on. Taidan syödä seuraavaksi eilistä hyvää kanapastaa, jota otan huomenna töihin evääksi. Nam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti