May the Force be with you

tiistai 12. tammikuuta 2010

Harjoittelua

Nämä pitkin poikin ripotellut lomapäivät tuntuvat harjoittelulta virkavapaata varten. Tämä päivä on vasta puolessa, mutta vaikka mitä kävisi, ei päivästä enää saa läpeensä huonoa. Äsken seisoin puoli minuuttia keittiön ikkunassa odottaessani teeveden kiehumista (appelsiinirooibosta) ja teki mieli itkeä. Ihan vain siksi, että tuntuu tarpeeksi sopusointuiselta siihen, että voi olla onnellinen tämän hetken.

Myönnän, että herätys oli epäinhimillisen tuntuinen - seitsemältä vapaapäivänä. Kahvila-aamiainen ystävän kanssa korvasi kuitenkin kaikki vaivat. Teki hyvää, ja aika tuntui loppuvan kesken. Olisin halunnut kuulla vielä vaikka mitä. Puhuimme toisillemme järkeä vuorotellen, eri asioissa, ja minunkin pääni suostui ymmärtämään taas, että eräs asia on hyvin, että siitä voi vain nauttia. Nauttiminen on kuulemma suotavaa ja se kannattaa. Jos ongelmia ei ole, niitä ei kannata hankkia.

Aamiaisen jälkeen salille - olipa mukavaa! - ja sen jälkeen kävelin takaisin kotiinpäin. Unioninkadulla oli putkirikko ja ratikat eivät kulkeneet, mutta eipä se haitannut. Tallasin kotikulmille liukastumatta itseäni hengiltä ja menin suoraan kantakuppilaan. Kirjoitusvihko repusta, kynä esille, vissyä lasiin ja menoksi. Kahdeksan sivua raakatekstiä. Ensin ihan vain niitä näitä, sitten keskityin Alfa Betaan. Kirjoitin päähenkilöstä mitä mieleen tuli, tavoista ja henkilön historiasta ja suhteesta sivuhenkilöihin. Siitä se ajatus sitten lähti, tai oikeammin tuli, idea. Tunteen kautta, niin kuin tykkään eniten.

Eilen minulla ei ollut hajuakaan, mitä teen Alfa Betan aihiolla. Tänään minulla on aavistus ja tavoite. Vielä on päättämättä, miten siihen päästään. Minä-kertojallako, auttaisiko se? Ei ei ei. Kertojaa pitää miettiä, sillä haluan sen olevan hyvin lähellä päähenkilöä, mutta entä sivuhenkilöt? Tähän astisessa materiaalissa näkökulma on ennemminkin erään sivuhenkilön - tai siis hän oli aikaisemmin päähenkilö, mutta nyt haluan hänestä sivuhenkilön ja sivuhenkilöstä tulee päähenkilö. Hmm. Tätä sietää miettiä. Alfa Betan idean lisäksi sain vielä yhden lauseen Alfa Alfan loppukappaleeseen, joten palaan siihen seuraavaksi. Sitten keskityn taas Alfa Betaan.

Kirjoittamisesta saa kiksejä. Sellaisia, jotka tasapainottavat sielua. Tekevät minusta sellaisen kuin se lasten lelu, nukke, jolla on pyöreä, painva alaosa, ja joka ei millään kaadu, vaan nousee aina pystyyn.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Kateellisena luin postauksesi :) Siis kirjoittavasta vapaapäivästä kateellisena.

Se, että oivaltaa tai keksii jotain, joka laittaa tekstiä eteenpäin, on maljan kohottamisen arvoinen juttu.

Onnea vain ja lisää hedelmällisiä vapaapäiviä sinne edessä odottavaan.

Rooibos kirjoitti...

Kiitos onnentoivotuksista, Vaivanpalkka :). Huomenna minäkin olen itselleni kateellinen tästä kirjoittavasta vapaapäivästä, kun löydän itseni toimiston syövereistä...