Kirjoitin eilen illalla jumpasta tultua vahingossa uuden novelliluonnoksen. Ei pitänyt, mutta kun lauseet tulvivat päähän, ne oli pakko merkitä muistiin. Äsken kirjoitin tekstin puhtaaksi. Novelli tuntui hyvältä ja nasevalta. Nyt se ei tunnu siltä. Viilaan joku päivä tekstin kieltä. Koska aihe on hassu ja ehkä hiukan karu, haluan, että kieli on sujuvaa ja puhdasta, lyyristäkin, jos vain onnistun.
Jatkan harjoituksia. Tänään yksi pieni idea uuteen Omegaan, aihio kohtaukseksi. Se ei tahdo edetä, mutta yritän olla itselleni lempeä. Mikä kiire tässä on, kun voi nauttiakin kirjoittamisesta.
5 kommenttia:
Arvaa, monestiko minulle on käynyt noin. Jos yhtään lohduttaa. Tai siis, olen aika harvoin saanut vastaavan inspriksen, mutta tarkoitan tuota, että hyvältä tuntunut teksti onkin muuta kuin aluksi tuntui. Lohtu siinä on se, että parin päivän jälkeen tilanne voi olla toinen. Se etäisyys...
Onneksi tosiaan etäisyys auttaa. Vastakirjoitettu voi tuntua sekä hyvältä tai huonolta olematta sitä. Luulen, että tuosta uudesta tulee ihan kelpo, sen tietyt osat hykerryttävät sopivasti, kunhan vielä viilaan ja kenties kirjoitan sivun verran lisää. Etäisyys taitaa olla yksi kirjoittajan tärkeimmistä työkaluista...
Etäisyys ja maltti. Missähän niitäkin myytäisiin? Voisin ostaa myös pussillisen suhteellisuutta.
Koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikjaa tai tilaa sille tekstin "lepäämiselle". Kirjoittaja on siis aina myöhässä;)?
Toivon, että löydän edes hiukan etäisyyttä tuohon uuteen raakileeseen huomenna, kun pääsen työn touhuun ekaa kertaa yli viikkoon... Jospa loma olisi tehnyt tehtävänsä!
Lähetä kommentti