Nousen, vaikka putoan

Two down, five to go. Tänään Gummeruksen hylsykirje odotti minua eteisessä, kun tulin kotiin. Tällä kertaa hylsy oli ihan oikea hylsy, vakiomuotoinen "...emme voi tajoutua sitä julkaisemaan. - - - ...ei valitettavasti ole mahdollisuuksia antaa lausuntoja tai seikkaperäistä palautetta käsikirjoituksestanne." Ja tiedättekö mitä? Ei tunnu missään. Ei oikeasti. Päinvastoin, jotenkin hilpeydyin tuosta hylsystä vähän lisää. Juuri nyt elämä on ihan hyvän tuntuista; kirjoitin juuri ensimmäiset kolme sivua raakatekstiä sitten töiden alkamisen jälkeen. Rakastan raakatekstiä. Se saa minut tuntemaan itseni tasapainoisemmaksi ja pitämään itsestäni enemmän.

Hämmentävä, vaikkakin hyvä tunnelma. On ollut koko päivän. Kaikki alkoi kun heräsin aamulla. Väsytti jumalattomasti, torkutin monesti, mutta eiliset ahdistavat tunnelmat olivat poissa, oli uusi päivä, ja sen sijaan, että olisin sanonut itselleni sängystä noustessa, että hyi yööök, väsyttäääää, sanoinkin, että aurinko paistaa ja nyt kyllä väsyttää, mutta kyllä minä tästä pian herään kunnolla ja piristyn. Töiden jälkeinen tosi raskas spinning pyöräytti elimistön raukeaksi ja kun sen päälle söin hyvää ruokaa ja kirjoitin vähän, olo on aika jees. Syksylle on haastavia (?) suunnitelmia, jotka eivät liity kirjoittamiseen, Kreikkalaiset odottavat, että saan koottua ajatukseni ja pääsen niiden kimppuun.

Matalia päiviä tulee aivan taatusti, nopeammin kuin huomaankaan, mutta tämä päivä ei ole matala, tämä kelluu. Tänään minun henkiset vatsalihakseni pitävät korsetin kasassa ja minulla on henkisesti lujat keskivartalon lihakset.

Toivon ja uskon, että keskivartalo pysyy niin kuosissa, että olen pian valmis aloittamaan Kreikkalaisten kanssa. Siihen asti kirjoittelen raakatekstiä, hemmottelen sillä itseäni, rauhoitan itseäni, pidän itseäni kädestä ja vien kotiin, tarjoan hyvää ruokaa ja lehmuksenkukkateetä.