Ensimmäinen hylsy Kreikkalaisista oli tullut eilen meiliin, mutta koska oli kiire päivä eilen, luin meilit vasta nyt. Ensimmäinen kustantamo otti siis yhteyttä - toivoinkin, että joku ehtisi ennen juhannusta ja niin ehti. Toinen hyvä puoli: ei sanottu, että kiitos, mutta ei kiitos. Sen sijaan sain sekä kustannustoimittajan että toisen lukijan arvion kokoelmasta. Lopuksi sanottiin, että toivottavasti kommenteista on apua jatkotyöstämisessä ja että "Luemme mielellämme käsikirjoituksesi uuden version".
Niin, miltä se nyt sitten tuntuu? En tietenkään odottanut sitä, että joku olisi halunnut tarjota suorilta sopimusta. Eniten olen kuitenkin pettynyt siihen, että korjattavaa tuntuu olevan tämän kustantamon mukaan niin paljossa. Pinnalla on myös pelko siitä, etten tule koskaan onnistumaan. En halua kuolla epäonnistuneena, mutta on ihan todennäköistä, että niin käy. Suhteellisen lamauttava ajatus.
Ajatuksia tuntuu olevan sekä paljon että ei yhtään. Aika kärkeen nousi kysymys, että hukkasinko virkavapaatani? Olisinko voinut tehdä enemmän, paremmin? Olisin varmaan. Jollain tasolla tunteissa on mukana myös häpeä - että mainittiin tietyistä asioista, joista Kontakti on maininnut aikaisemmin ja jotka luulin korjanneeni. Olenko hukannut aikaa tuolla ensimmäisellä "korjaamisella"? Olisin voinut tehdä sen heti kuntoon. Enkä tehnyt. Häpeällistä.
Palautteissa oli kehuja, mutta tietenkin niissä alleviivattiin heikkouksia, siksihän ne on kirjoitettu ja lähetetty minulle, että korjaisin ne heikkoudet. Hankalalta tuntuu kuitenkin taas kerran se, että näiden kahden eri lukijan mielipiteet menevät hiukan ristiin eri novellien kohdalla. Toinen sanoo Khiistä, että parhaimmistoa, toinen ei pidä sitä lainkaan valmiina. Kokonaisuudesta ovat kyllä samaa mieltä, siihen pitänee keskittyä.
Yritän työntää pois sen tunteen, että minusta ei ikinä ole mihinkään.
Hienoa, että ottivat yhteyttä näin nopeasti, mutta hylsyissä on se vika, että useimmiten ne osuvat pahaan hetkeen: töiden aloittaminen on ollut raskasta, oma aika on kortilla ja koko viikko on ollut kaoottinen. Nyt vielä tähän töiden alun päälle tuo, että hierotaan naamaa vasten sitä, mikä kaikki Kreikkalaisissa on huonoa - ei tunnu varsinaisesti rohkaisevalta.
Luulen, että yritän olla ajattelematta hylsyä ja palautteita sen aikaa, että en horju enää "minusta ei ole koskaan mihinkään" -kuilun reunalla. Sitten kun olen vähän tasaantunut, rupean miettimään, mitä teen Kreikkalaisille seuraavaksi ja millä aikataululla. Voi olla, että ensin joudun käymään siellä kuilun pohjalla kyllä ensin...
ps. Ja kyllä, kyllä minusta tuntuu, että olen huono.
7 kommenttia:
Herttinen sentään, mä hyppisin onnesta kattoon, jos saisin kustantajalta jopa palautetta! Jos käsikirjoitus olisi ollut huono, mitään korjausehdotuksia ei olisi tullut, usko puhe. Niin että kakkua pöytään vaan eikä mitään huonommuudentunteita. Onneksi olkoon ja kommentit mietintään!
Tiedän kyllä, että palaute on hyvä, ja tiedän kyllä, että kunhan tämä tästä, rupean taas muokkaamaan tekstejä uudella innolla. Mutta olen niin monta kertaa saanut juuri tuollaisen hylsyn milloin mistäkin kässäristä (palaute + ei kiitos), että tuntuu tosi ikävästi siltä, etten koskaan voi päästä tämän korkeammalle, että tuohon tasolle se sitten jääkin.
Minulle tuli ensin pettynyt olo puolestasi, mutta nyt ajattelen jo toisin. Minusta kuulostaa, että sait valtavan paljon palautetta novelleistasi ja se tarkoittaa sitä, että joku tai jotkut ovat todella perehtyneet kirjoituksiisi. Se on hienoa se! Perustelematon "ei" olisi kaikkein kamalin vastaus vai mitä? Etkä sinä missään nimessä ole huono ihminen, et saa ikinä ajatella niin! :)
Onnea matkaan edelleen. Tämähän oli vasta ensimmäinen etappi. :)
Vaikka Rea, ihan oikeassahan sinä olet. Huomenna olen jo paremmassa kuosissa.
Satakieli: joo, yksi nurin, kuusi hylsyä vielä saamatta.
Jos saisin pelkän "ei kiitos"-hylsyn niistä kustantamoista, joiden varaan lasken eniten, olisin tosi yllättynyt, se pitää myöntää. Olen siis laskenut sen varaan, että saan noita palautteita, mutta kuten kirjoitin, hiukan kirpaisee se, että vaikka antavat palautetta, ovat silti sitä mieltä, että kokoelma on noin huono. Siis sillä tasolla, jolla se on. Ymmärsitteköhän? Kun on saavuttanut tietyn tason, sen ylläpitäminen ei tunnu miltään... Pitäisi päästä ylemmäs.
Mutta kuten sanottu, kyllä tämä tästä.
Älä turhaan tunne itseäsi huonoksi! Se on tyhmää: olet varmasti hyvä. Vaikka epäonnistuisit kerran tai kaksi, se ei tarkoittaisi sitä että et voisi onnistua. Epäonnistumisen tunne on lamauttava, tiedän sen itsestäni - ja teksteistäni. Olen ollut monesti todella tyytymätön niihin - ja hävennyt, että olen kirjoittanut niin huonoa tekstiä. Tärkeintä on kuitenkin jatkaa yrittämistä ja nousta siitä tunteellisesta alhosta, johon on joutunut.
Toivottavasti sinulla ei ole enää paha mieli.
Voimia!
Kiitos Tuure :). Mieli on jo parempi. Ja "tunteellinen alho" on ihan loistava nimi sille paikalle, johon joutuu, kun pettyy itseensä tai kirjoittamisiinsa. Se se juuri on. Tunteellinen, usein vähän liiankin...
Lähetä kommentti