Kaikkeen tottuu, myös +26-asteiseen asuntoon. Tai siis lämpötilahan ei ole tässä lukaalissa laskenut alle +26:n kuin kerran sitten kesäkuun viidennen päivän. Kunnes sitten tänään. Olen pitänyt ikkunoita auki niin paljon kuin sielu sietää ja todennut sen, että kaikkeen tottuu. On tottunut. Jos +26 on normi ja siitä ylöspäin lämmintä, +24 voi tuntua aika kylmältä - ja tuntuukin. Varpaita palelee ja tekisi mieli vetää vilttiä niskaan.
Sade ropsuttelee ikkunalautoja. Kovin on harmaata. Olen parannellut tautiani kotona pari päivää, huomenna taas töihin. Tulee aika lyhyt työviikko. Kirjoittanut en ole. Tarkoitus oli aloittaa Myyn kanssa tänä viikonloppuna, mutta flunssa sekoitti suunnitelmat. Nyt tavoite on aloittaa Myyn kanssa ensi viikonloppuna, viimeistään. Toivottavasti saan loppuviikon aikana vielä jotain kuningasideoita siihen liittyen.
Olen aloittanut tässä sairastellessani kahtakin kirjaa, mutta olen myös tullut siihen tulokseen, etten halua lukea niitä. Ei huvita, ei kiinnosta, ei tunnu omalta. Juuri nyt tai ollenkaan. Saas nähdä, mitä lukemattomien pinolle tapahtuu tätä vauhtia. No, ehkä ihan hyvä, etten ole saanut mitään luettua, sillä kirjahyllyssä on edelleen/taas kriisitilanne. Tila loppuu. En tiedä, auttaako enää mikään rymsteeraus, jos tila yksinkertaisesti on loppu. Aika näyttää.
Flunssailun jälkimainingeissa olo on aika tyhjä. Aivot eivät ole saaneet juurikaan virikkeitä (lasketaanko päiväunet tai syöminen virikkeiksi?), joten ei yhtään ihmetyttäisi, vaikka ensi yönä viilettäisin taas pitkin ja poikin yksinhuoltaja-agenttina tai muuna vastaavana sankarittarena. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti