Eilen juttelin lyhyesti kirjoittamisesta sellaisen ihmisen kanssa, jonka en edes tiennyt tietävän, että kirjoitan. Kun hän kuuli, että novellikokoelmakäsikirjoitus on työn alla, hän kysyi, että "aiotko sä joskus kirjoittaa sellaisen oikean kirjan, niinkun kokonaisen tarinan?". Minä hymyilin ja sanoin vain, että saas nyt nähdä. Hymyilen edelleen. Jotenkin tosi herttainen kommentti - ja niin paljonpuhuva :).
Luen Carrigerin Heartlessia ja vanun. Sunnuntai. Kunhan Heartless on luettu, luen jotain lukemattomien pinosta. Jatkan loman lukemisputkea, vaikka loma ei jatkukaan. Lukeminen on tehnyt hyvää ja tähän päälle vielä tuo Heartless, jotenkin kirsikkana kakun päälle; ihanaa, hyvinkirjoitettua viihdettä vampyyrien ja ihmissusien kera. Täydellistä. Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!
9 kommenttia:
Varsin valitettavaa, että novelleja ei arvosteta ihan (läheskään) samalla tavalla kuin romaaneja. Itse kyllä nautin molemmista.
Niinhän se menee, että romaani on lukevan yleisön kannalta varmaankin yhtä kuin "kirja" ja muu proosa on sitten jotain muuta. Minäkin olen molempiruokainen ja olen ihmetellyt monesti miksei novelleja lueta nykyään enemmän; nehän menisivät loistavasti työmatkalukemisena - elämä on nykyään olevinaan niin kiireistä ja pieniin osiin jaettua, niin eikö novelli sitten osuisi siihen saumaan hyvin? Vai kaipaako ihminen nimenomaan ns suuria kertomuksia, kun elämä on pilkottua? En tiedä. Hyvä, että molemmilla kuitenkin on lukijoita, vaikkakin toisella enemmän kuin toisella :).
Täällä myös yksi, joka ihmettelee. Olen kirjoittanut sekä romaanikässärin (ei ole mennyt läpi toistaiseksi) että novelleita (ehkä niistä saa kokoelman myöhemmin) enkä näe lainkaan niin, että novellien kirjoittaminen olisi jotenkin helpompaa. Siinä pitää sanoa tiiviisti se, mikä romaanissa voi paljastua vasta vähitellen, romaani sallii rönsyjä, sivujuonteita. Minua kiinnostaisi tietää, teitkö jatkosymyksen tuolle tuttavallesi, pyysitkö häntä perustelemaan. Ehkä et. Lukeva yleisö, joka ei itse kirjoita, tuskin on miettinyt miksi.
Arvelen että yksi syy on se, että novelli vaatii lukijalta toisenlaista keskittymistä kuin romaani, siinä ei voi hetkeksikään herpaantua, jos haluaa, että tarina aukeaa. Siksi jotkut vierastavat novelleita.
Elina: en tehnyt jatkokysymyksiä - ympäristö ei ollut siihen hyvä enkä jaksanut provosoitua ;).
Ehkä novellitkin vielä kokevat "tulemisen" - tai sitten eivät. Tuo on totta, mitä Elina sanoit, että novelleissa ei voi olla yhtään löysää, mutta sitten taas kun novellejakin on "helppoja" ja "vaikeita". Ehkä niitä on vaikea markkinoidakin, kun ei ole mitään novellinlukuperinnettä. Jännä ilmiö joka tapauksessa, siis se, että pitkä proosa on "oikeampaa" kuin lyhyt. Saa nähdä miten kymmenen vuoden kuluttua :).
Itsekin olen novelleja kirjoitellut (yhtä höperöä kokoelmaakin yrittänyt jo kustantajille tarjota, heikoin tuloksin) ja harmitellut sitä, että Suomessa ei oikein ole niille julkaisukanavia. Ymmärtääkseni esim. Yhdysvalloissa ja Briteissä on edelleen suht' paljon aikakausilehtiä, joihin voisi novellinsa saada, julkaistavien kokoelmien ohella.
Olisi tosiaan mukava saada tähänkin muutosta.
On aika surullista, että edelleen novelleja aliarvioidaan. Itse olen kylläkin vasta viime vuosina niitä ryhtynyt enemmän lukemaan, mutta arvostan todella paljon hyvien novellien kirjoittajia (luen nytkin yhtä novellikokoelmaa, Jääskeläisen kirjaa Taivaalta pudonnut eläintarha).
Kirjoittajalle novellin kirjoittaminen taatusti on yhtä vaativa tai jopa vaativampi työ kuin romaanin kirjoittaminen. Itse en ole kirjoittanut kumpaakaan, mutta tieteellistä tekstiä kirjoittaneena tiedän vallan hyvin, että artikkelin kirjoittaminen on vaikeampaa kuin monografian kirjoittaminen. Artikkelissa, kuten novellissakin, pitää osata sanoa tiiviisti ja keskittyä vain olennaisiin asioihin.
Mistähän syystä meillä ei sitten ole novellien lukemisperinnettä? Onhan meidänkin kirjailijoissa jo aiemmin ollut hyviä novellien kirjoittajia (nyt tulee mieleen kylläkin vain Jotuni ja Aho lastuillaan).
Jere: Totta, olisi kiva, jos täälläkin olisi aikakauslehdissä edes pienenpientä novellienjulkaisuperinnettä. Gloriassa oli joskus se palsta, jossa joku tunnettu henkilö kertoi lempinovellinsa, joka sitten löytyi lehden sivuilta. Novellit eivät olleet uusia eikä kirjoittaja voinut vaikuttaa siihen, julkaistiinko hänen novellinsa lehdessä vai ei, mutta tuo Glorian palsta oli silti mielestäni kiva. Ehkä se innosti edes muutamaa ihmistä lukemaan muitakin novelleja.
Anna Elina: Tosiaan, hyviä novellisteja Suomesta kyllä löytyy, mutta novellit eivät tosiaan ole kovin suosittu kirjallisuudenlaji. Harmi kyllä! Ehkä novellit koetaan "vaikeiksi" ja jotenkin elitistisiksi romaaneihin verrattuna? Tai siis siihen tyyliin, että kun usein puhutaan lukuromaaneista, mutta lukunovelleista ;) ei puhu kukaan ;). Novelligenren sisällä ei tunnu olevan osiota, joka olisi erityisen helpostilähestyttävää kirjallisuutta.
Aiheen vierestä, mutta pakko sanoa: kun näen tuon luonnehdinnan lukuromaani, niin kirja saa mielessäni päälleen lätkän "Tähän älä koske edes pitkällä tikulla". Lukuromaanit ovat mielestäni jotain, jossa pitkäpiimäisesti selostetaan, kuka on sukua kellekin ja millaisella tekniikalla verhojen pitsi on nyplätty ja mitä hääkirkon pappi sanoo puheensa sivulauseessa ja mitä hääparin lapsenlapsista tulee puolen vuosisadan kuluttua.
:D Ihana luonnehdinta, Elina! Minulle taas tulee lukuromaani-sanasta mieleen romaani, joka on tarinavetoinen mutta suht hyvin kirjoitettu, eli ei pitkästyttävä, mutta jossa ei ole sellaisia elementtejä (tyylissä tai sisällössä) etteikö se sopisi kaikille 13-99-vuotiaille. Eli jotenkin miellän itse lukuromaanin sellaiseksi "jokaiselle jotain"-kirjaksi. Ja okei, monet lukuromaanit ovat selkeästi naisille suunnattuja, mutta kuitenkin, sellainen tietty helppous niihin liittyy minun mielessäni - sekä hyvässä että pahassa. Hauskaa millaisia mielikuvia sanat synnyttävätkään, taas kerran ;).
Lähetä kommentti