Kyllähän se, kun saa itseään niskasta kiinni. Tunti ja kaksitoista sivua. Siis käsin raakatekstinä, mutta yhtä ja samaa tarinaa. Ihan normaali vauhti, vaikkei teksti mitenkään pulpunnut, se on aika tarkalti viisi minuuttia per sivu noilla kirjoitusvihoilla, joista tykkään eniten.
Olen ehkä vähän hämmästynyt. En mitenkään erityisen tyytyväinen tekstiin, mutta tyytyväinen siihen, että kirjoitin. Tekstiä voi ehkä käyttää johonkin, muokata novelliksi, luulen, ehkä. Tyyli ei ollut kovin kummoista tai innoittunutta, mutta teksissä on loppupuolella yksi kohta, jossa pystyisi ehkä vähän vyöryttämään ja tuomaan vaihtelua rytmiin. Ja tietenkin pitää kirjoittaa vielä paljon lisää matskua, jos tuosta aikoo jotain. Pääasia kuitenkin oli, että kirjoitin. Lähestyin asiaa tehtävän muodossa ja kirjoitin ensin lyhyen synopsiksen tapahtumista tai yksityiskohdista, joita tekstissä tulee olla ja sen jälkeen aloin kirjoittaa tämän tehtävänannon mukaisesti. Ihan toimiva konsepti, luulen. Yleensä en suunnittele etukäteen mitä kirjoitan, vaan menen sinne minne kynä näyttää, mutta viikonlopun kirjoituskurssilla tajusin, että kirjoittaminen voi olla kivaa ja jännittävää, vaikka tietäisikin, mihin suuntaan on menossa.
Joka tapauksessa pääasia on, että kirjoitin enkä antanut itselleni lupaa mennä kaikkien keksimieni tekosyiden taakse. Nyt pitäisi katsoa huomiset työvaatteet kuntoon ja sitten mennä nukkumaan. Kodinhoidolliset asiat joutuvat odottamaan huomiseen - taas kerran. Ei voi mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti