Kyllä, muistin oikein. En kiukutellut turhaan. Tai siis totta kai kiukuttelin turhaan, mutta kuten tiesin jo etukäteen, on takapuoleni puutunut ja selkää kolottaa. En tajua, kuinka pystyin vuosikaudet kirjoittamaan näin: selkä sänkyä tai sohvaa vasten nojaten, jalat suorina, läppäri sylissä reisien päällä. Ranteillehan tämä asento on aika hyvä, mutta kaikki muut ruumiinosat kyllä kärsivät. Nuorena sitä ehkä kykeni, mutta en kykenisi enää.
Sen verran kuitenkin kykenin, että tosiaan, kirjoitin. Kolme sivua. Jotain ihan omituista. Kai se on laskettavissa lyhyeksi novelliksi, tai siis sellaisen ensimmäiseksi versioksi, mutta se on myös normaalista poikkeavaa tekstiä. Hyvä niin. Tekee hyvää poiketa mukavuusalueeltaan ja pitää välillä venytellä niitä rajoja, joita asettaa itselleen ihan vahingossa kirjoittamisen suhteen. Venyttelystä puheen ollen: pitää tosiaankin venytellä. Seuraavaksi kömmin ylös täältä lattialta, puran leirini ja ojentelen ruotoani. Sade napsuttaa ikkunalautaa hyvin epätammikuumaisesti, mutta viikonlopulle taidettiin luvata pikkupakkasta. Pidetään peukkuja, ettei kukaan meistä liukastu ja kolhi itseään, kun tuo kaikki vesisade tuosta jäätyy.
2 kommenttia:
Kirjoituspöytä? Ei ei ei, en ikinä pysty kirjoittamaan pöydän ääressä istuen. Olo pitää olla rento ja löydä, silti suoraryhtinen eli sohvalla hyvin selkä hyvin tuettuna.
Minullakin mieli yrittää karata ihan muihin teksteihin, mutta nyt sitä ei parane tehdä vaan pitää sinnikkäästi saada valmista. Joskus.
-Leijona
Leijona, meitä on moneksi :). Minulle on sinänsä ihan sama, missä asennossa kirjoitan, kunhan 1. mihinkään ei satu tai 2. ei alakaan sattua tai mikään paikka ei mene rikki. Ja ergonomia on kuitenkin yksilöllinen juttu - se, mikä on toiselle ideaaliasento, saattaa tuntua toisesta huonolta, kun selkä tai käsivarret tai jalat ovat eri pituiset kuin sillä ensimmäisellä ihmisellä.
Lähetä kommentti