Jos Kreikkalaiset eivät kerran kelpaa, minun on kirjoitettava ne paremmiksi. En tiedä, onko tämä ilta hyvä hetki tehdä mitään, mutta ei voi mitään. Avasin tiedostot ja kirjoitin Alfaan uuden lopun. Ihan päinvastaisen kuin ennen. Varmasti se on liian sisäsiisti novelli vieläkin. Voin korjata sitä lisää muina päivinä. Ei se kauaa ottanut, se Alfan uusi loppu. Puoli tuntia ja sivun verran tekstiä.
Päässä on pumpulia, silmät ovat raskaat, pallea painaa. Kuinka nopeasti pystyn muokkaamaan ongelmakohdat? Kuinka nopeasti pystyn karsimaan sen asian, jota tämänpäiväisessä erään kustantamon palautteessa sanotaan tyylilliseksi maneeriksi ja josta en itse tajua, että mikä sen saa aikaan? Miten voin korjata sen? Entä se sisäsiisteys - Alfan hännän repiminen auki ei vielä riitä. Kuinka nopeasti ehdin sotkea pakkaa? Te kysytte, että mihin minulla on kiire. Kaikkialle. Olen antanut aikaa ja se ei ole auttanut. Ehkä tällä kertaa pitää toimia nopeasti kun ei ole vielä ehtinyt selittää palautetta itselleen parhain päin. Ehkä tällä kertaa pitää toimia nopeasti, antaa tekstin repsahtaa. Mitä minulla on hävittävääkään?
8 kommenttia:
Millainen tyylillinen maneeri? En tullut ajatelleeksikaan että sellaisiakin voi löytyä. Omaa tyyliäni tuntien voisin kuvitella, että itselläni niitä riittää. Voiko tyylillisellä maneerilla tarkoittaa esim. sellaista jos aloittaa lauseita paljon Ja-sanalla?
Kiire. Minullakin on kiire. Korjailukierrokset ovat välitilaa, haluaa saada valmista, päästä elämässä eteenpäin. Korjaaminen ikuisuuteen asti on turhauttavaa.
-Leijona
Koita jaksaa. Jos yhä saat palautetta, etkä hylsyjä suoranaisesti, olet edelleen varmasti laatukamaa olipa maneerit sitten mitä tahansa :)
Kyllä tämä tästä: Joo, varmaan nuo Ja-alkuiset lauseet olisivat tyylillinen maneeri ja vaikka tietynlainen kieliopin vastainen lauserakenne tms. Tai sitten vain tietty kirjoitustyyli, joka toistuu läpi kässärin.
Leijona: Jep, tiedän tunteen, alkaa olla sellainen olo, että pitäisi päästä seuraavalle levelille, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin...
Helmi-Maaria: Kiitos - toivottavasti olisin pian niin laatukamaa, että joku tarjoaisi sitä eniten toivottua paperia, eli sopparia...
Hei! Täytyy sanoa, että ihailen sitä, että pystyt muokkaamaan novellejasi noin rankalla kädellä. Jotenkin itse ajattelen novelleista, että lopullinen tarina on se, joka ensimmäisenä ulos tulee. Muokkaan kieltä ja yksityiskohtia, mutta että muuttaisi tarinaa? Huaah! Tämähän on tietenkin naurettava tapa ajatella asiaa, koska pitkää tekstiä olen surutta valmis repimään auki kerta toisensa jälkeen. Olen novellien suhteen ilmeisesti vielä vaippaikäinen. :)
Tyylilliset maneerit taitavat tosiaan olla se, jotka ensimmäisenä kustantajan toimesta karsitaan. Oma maneerini on asioiden tarpeeton toistaminen tyyliin: "Olaf näytti surkealta, laihalta" ja "Pitkä pudotus oli lyönyt ilman keuhkoistani ja tehnyt pääni sekavaksi, sumuiseksi." Kerjäläisprinsessan käsikirjoituksessakin oli punakynä viuhunut, mm. noiden lainausten kohdalla.
Kiitos kommentista, Magdalena Hai! Tuo novellien muokkaaminen - minulla se vähän riippuu novellista - ehkä. Mutta kyllä, muokkaan myös tapahtumia. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että en novellia aloittaessani yleensä tiedä, miten se tulee loppumaan. Ja kun ei ole alun perin suunnitelmaa, rakenne ja tapahtumat eivät tunnu niin kiveen kirjoitetuilta. Mutta joo, Alfa on muuttunut ihan todella paljon tässä vuosien varrella. Ja Pii, joka on pysynyt tosi samanlaisena alusta asti, taitaa nyt joutua leikkuriin ja siihen istutetaan sen jälkeen uusia raajoja ihan outoihin paikkoihin.
Mitä tulee tuohon tyylimaneeri-juttuun, niin jotain tuollaista samantyylistä se minunkin maneerini pitää sisällään. Ensin sanotaan asia ja sitten laitetaan lauseeseen pilkku ja pilkun jälkeen tulee yksi sana tai muutama sana tarkentavaa kuvailua. Tyyliin (tämä on karrikoitu esimerkki) "Linnut lensivät taivaan yli, valkoiset". Ja ymmärrän kyllä, että toistuessaan tuo alkaa kuulostaa to-del-la idiootilta :D. Luulin tosin, että olen päässyt siitä jo paljolti eroon, mutta en sitten ilmeisestikään. Ei muuta kuin delete-nappula käyttöön!
Magdalena Hai: lohdutti kuitenkin tosi paljon, kun kerroit, että sinulla on samaa vikaa ja kun sinä olet kuitenkin saanut sen kustannussopimuksen. Että ei tuo maneeri ihan kuolemaksi ole ja että jotkut kustannustoimittajat luottavat, että se korjaantuu stilisoinnilla. Ei sillä, aion korjata omista teksteistäni tuota maneeria pois mahd paljon, mutta ettei se ole ihan välttämättä kuolemantuomio kaikilta kustantajilta, jos vielä jotain jää epähuomiossa jäljelle...
Voi, hämmentävän osuvaa, sillä minulla on hyvin samantyyppinen tapa kirjoittaa.
Mutta tykkään itse lukea juuri tuollaisia lauseita, se pilkun jälkeen tuleva ilmaus on kuin yht'äkkinen ajatus joka välähtää. Toiset tykkää ja toiset ei, se on selvä. Olen saanut kiitosta nimenomaan näistä ilmauksista ja toisista taas ne on jotenkin outoja ja häiritseviä.
Ehkä niitä pitää käyttää todella, todella harkiten?
Apua,en tiedä missä menee maneerin ja oman äänen raja.
Outi L: Tuo on ihan loistava kysymys, että tosiaankin, missä menee maneerin ja oman äänen raja... Olen kuullut runoilija Eino Santasen suusta sellaisen luonnehdinnan, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä huonoilla tavoillaan (eli maneereilla). Ja että maneeri voi olla merkki siitä, että kirjoittaja on innostunut jostain, ja että tyyliä on etsitty.
Mutta niin, millä sen erottaa omasta tyylistä ja omasta äänestä... Ilmeisesti siitä, että maneeri on heikkous ja tyyli on vahvuus? Kuka sen sitten taas määrittää? Yksi kysymys poikii tuhat muuta...
Lähetä kommentti