Toivomusluu

Tänään vein viime vuonna lainattuja kirjoja kirjastoon. En ollut lukenut niitä kaikkia, en vain ehtinyt, enkä jaksanut enää uusiakaan lainoja. On niin paljon kirjoja, jotka haluaisin lukea, ja niin vähän aikaa siihen. Ja sitten kun väsyttää ja aivot ovat täynnä, ei jaksa aina lukea jotain uutta, vaan on pakko lukea jotain jo kertaalleen luettua, etteivät aivot ylikuumene. No mutta siis, vein kirjoja kirjastoon ja vaikken ollut ehtinyt lukea kaikkia palauttamiani, lainasin uusia. Logiikka? No kun nuo ovat eri kirjoja.... jospa lukisin ne, jospa aika venyisi sopivaksi ja lukemiskarma ja kaikki sellainen?

Se, mitä kirjastosta tarttui mukaan, oli Lisa Genovan Edelleen Alice sekä Katherine Mansfieldin novellikokoelma Kanarialintu. Olen halunnut lukea Mansfieldia siitä asti, kun kävin vuosi sitten hänen synnyinkotiinsa tehdyssä museossa Uuden-Seelannin Wellingtonissa. Museo oli pieni ja jotenkin herttainen, ei kovin kummoinen, ja ainoa henkilökunta oli kuuttakymmentä käyvä täti, joka innostui kovasti, kun kuuli minun olevan Suomesta. "Kaunis maa, olen ollut siellä kerran, Helsingissä, ja haluaisin uudestaan! Talvella! Voi, minä haluaisin nähdä miltä näyttää, kun meri on jäässä - se on varmaan ihmeellistä!" No, nyt sitten tapasin Mansfieldin kirjaston hyllyssä ja kannoin kotiini ja ajattelin sitä museon tätiä ja museon hoitamatonta puutarhaa ja sitä, kuinka kuuma päivä oli ja kuinka minua janotti.

Ajateltuani Mansfieldiä ja Uutta-Seelantia ja sitä käsittämätöntä tosiasiaa, että joskus ja jossain on ollut ja on kesä - että valoa voi olla kaikkialla niin että se häikäisee silmiä, kuinka voi -  menin ruokakauppaan ja matkalla ruokakaupasta kotiin ajattelin Kreikkalaisia. Laitoin männäpäivänä sähköpostia kustantamoihin G ja I, kysyin, että ovatko sattumalta lukeneet (G vastasi, että palaavat asiaan (ha! sen kun näkisi!), I ei vastannut mitään, yllätys yllätys). Jostain syystä minulla on ihan hirveä hinku saada kaikki Kreikkalaisten hylsyt pois kustantamoista nyt. Ja kun ajattelin Kreikkalaisia ja hylsyjä, ajattelin myös kirjoittamista. Että ehkä voisin jo tänään korjata Kreikkalaisista ne pienet ja ilmeiset virheet ja korjausta vaativat kohdat - ehkä siinä työtä tehdessä ajatukset hautoisivat niitä isompiakin ongelmia. Eiväthän ne isommat ongelmat yhdessä illassa ratkea, mutta jospa pää tekisi hiukan pohjatyötä? Saahan sitä aina toivoa.