May the Force be with you

tiistai 11. joulukuuta 2012

Laulua ja unta

Tänään: perinteinen Kilven kuoron joulukonsertti takana. Sitä ennen söin ravintolassa mahani täyteen kaikkea hyvää (mätiä, kaloja, lihoja jne, ja vastoin tapojani jopa jälkkäriä) ja nyt ajattelen, että olisi ihan aiheellista paastota jouluun asti. Nukkuakin pitäisi. Ei ehkä ihan jouluun asti, vaikka mieli melkein tekisi. Hibernoida. No, koska ihmiset eivät näemmä vieläkään nuku talviunia (vaikka kroppa yrittääkin kerätä rasvavarantoja sitä varten), niin ei väkisin. Olin kyllä toisaalta ajatellut kirjoittaa pari sanaa raakatekstiä tänä iltana, mutta kello väittää, että pitäisi ryömiä kohti sänkyä, jos aion olla säälliseen aikaan työpaikalla huomenaamulla. Enkä minä muuta toivo kuin yhdeksän tunnin yöunia - onko se liikaa vaadittu? Ei kai, jos menee nukkumaan kymmeneltä. Mitä en tee ikinä koskaan.


Että tuota. Sänky. Unta. Ihan hiukkasen saatan (....) lukea kesken olevaa Kate Mortonin Paluu Rivertoniin -romaania sänkylukemisena, vaikka fiksumpaa olisi tietysti käydä suorilta nukkumaan.

Tulisipa pian joulu ja joulun jälkeiset vapaapäivät. Istuisin kahviloissa kirjoittamassa, olisin ulkona, harrastaisin liikuntaa, lukisin joululahjakirjoja, antaisin aivojen kirjoittaa ja olisin vaan. Enkä yllä olevasta huolimatta nukkuisi pitkiä aamuja, vaan nousisin puoli yhdeksältä, jotta ehtisin kirjoittaa aamupäivisin. Ihan kuin se lomanen olisi pitkäkin - muutama päivä. Sekin tuntuu näin etukäteen pitkältä. On ikävä kirjoituselämää. Ehkä torstai-iltana? Ehkä perjantai-iltana? Ehkä ensi viikonloppunakin vähäsen? Ehkä sitä nukkumaanmenoa nyt?


2 kommenttia:

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Tai ehkä nukut sitten vanhuksena :D

Minustakin olisi ihana nukkua pitkään. Viikonloppuna ehdinkin. Mutta nyt viikolla eeeen millään. En malta lähteä tekstin ääreltä sänkyyn. Aamulla pakotan itseni kuudelta ylös, ketuttaa suunnattomasti, mutta sitten kun laannun, on ihana kirjoitusolo. Väsymykseni huomaa kyllä töissä...kuuden tunnin yöunilla ei maailman pirtein tantta olla.

Toivon sinulle aikaa. Kirjoitusaikaa nyt ainakin, jos en nukkuma-aikaa :)

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, Helmi-Maaria, toivottavasti viimeistään joulupukki tuo sitä kirjoitusaikaa :). Nimim. "huomaatko, ei vieläkään nukkumassa ;)"