Luopuminen

Olen alkanut pikku hiljaa totuttautua ja tottua ajatukseen, ettei Kreikkalaisia julkaista. Siis sitä minun  viisi vuotta kestänyttä projektiani, jonka lopputulema oli novellikokoelma. Olen alkanut hiljaksiin hyväksyä sen tosiasian, ettei Kreikkalaisillani ole asiaa kansiin. Ei ainakaan vielä.

Sen lisäksi, että se tarkoittaa toivon heittämistä tai ainakin peittelemistä pieneen laatikkoon ja sen laatikon (tiukat narut ympärille) säilömistä kauas jonnekin hämärään, Kreikkalaisista luopuminen tarkoittaa muutakin. Se tarkoittaa sitä, etten voi enää lohduttautua sillä, että "minä päivänä hyvänsä saatan saada jostain kustantamosta sen viestin, joka muuttaa kaiken". Kun päästän irti Kreikkalaisista, se tarkoittaa sitä, ettei minulla ole mahdollisuutta ylittää julkaisukynnystä lähivuosina. Ei ole seuraavaa käsikirjoitusta, joka voisi lähteä kierrokselle ja kantaa toivon painavaa takkia harteillaan. Ei ole mitään, mikä veisi minut seuraavalle askelmalle. Ei, ennen kuin kirjoitan, alusta asti. On yllättävän vaikea luopua ajatuksesta, että lähivuodet voisivat tarjota minulle sen, mitä haluan. Yllättävän vaikeaa luopua.

Tämän kaiken luopumisen keskellä hylsyt tekevät pahaa. Eivät siksi, että ne ovat hylsyjä, vaan siksi, että minun tekee mieli kieltää ketään lähettämästä minulle enää yhtään hylsyä Kreikkalaisista. Ei enää yhtään - antakaa kokoelmalleni edes arvokas kuolema, älkääkä rääpikö sitä enää tässä vaiheessa levälleen. Antakaa sen mennä rauhassa.

Viime viikolla sain hylsyn Kustantamo F:stä (se on ihana talo, sain hylsyn viikossa ja kiitän heitä ripeästä toiminnasta ihan vilpittömästi). Tänään tuli hylsy Kustantamo B:stä. Molemmat hylsyt ovat sähköpostini inboxissa, samoin kuin uuden vuoden hylsy Kustantamo G:stä. Luulen, että siivoan ne pois silmistä nyt. En tarvitse jokapäiväistä muistutustani siitä, että en ole onnistunut. En tarvitse hiekkaa ja suolaa ja hikea ja voiveitsiä haavoihin, jos niitä on, ja vaikka niitä ei olisikaan.

Onhan Kreikkalaiset vielä sisällä Kustantamoissa A, D, E ja H, mutta en turhaan yritä lohdutella itseäni sillä, että ehkä joku niistä vielä nappaa. A:lta on tullut joskus aikaisemmin hylsy, jossa mainittiin jotaikuinkin, että kokoelmasta puuttuu sielu. En usko, että se puuttuva osanen on sinne mistään pälähtänyt niin, että se tyydyttäisi heitä. D:stä en ole tainnut saada edellisenkään kierroksen hylsyä, joten turha odottaa, että he vaivautuisivat hylkäämään tätä uusintakaan versiota. Kustantamot E ja H ovat uusia tuttavuuksia, mutta ne olivatkin lähinnä sellainen "olenpahan ainakin yrittänyt!" -ratkaisu - en usko, että sovin heidän linjaansa.

Minun Kreikkalaiseni. Minä ihan vilpittömästi uskoin, että teistä olisi ollut siihen. Teidän kanssanne on ollut varma ja hyvä pohjavire koko ajan, kaiken tuskailun, kaikkien vaikeuksienkin alla. En vain osaa tehdä teidän hyväksenne enää mitään. Kustantamoiden palaute on ristiriitaista ja silti, hilkulla on käyty, ihan reunalla asti, mutta ei reunan yli. Että tämä taisi mennä nyt näin.

Tiedän, että olen pateettinen tänään. Hyvin pateettinen. Enkä ole syönyt kunnolla, verensokeri on ihan liian alhaalla, että voisin ajatella selvästi. Näitä olen kuitenkin ajatellut jo monta päivää, silloinkin kun maha on täynnä. Nyt minä ne tähän kirjoitin. Seuraavaksi menen nukkumaan ja yritän olla ajattelematta Kreikkalaisia, sillä myönnän, että nyt on vähän paha mieli.