May the Force be with you

maanantai 28. tammikuuta 2013

Luopuminen

Olen alkanut pikku hiljaa totuttautua ja tottua ajatukseen, ettei Kreikkalaisia julkaista. Siis sitä minun  viisi vuotta kestänyttä projektiani, jonka lopputulema oli novellikokoelma. Olen alkanut hiljaksiin hyväksyä sen tosiasian, ettei Kreikkalaisillani ole asiaa kansiin. Ei ainakaan vielä.

Sen lisäksi, että se tarkoittaa toivon heittämistä tai ainakin peittelemistä pieneen laatikkoon ja sen laatikon (tiukat narut ympärille) säilömistä kauas jonnekin hämärään, Kreikkalaisista luopuminen tarkoittaa muutakin. Se tarkoittaa sitä, etten voi enää lohduttautua sillä, että "minä päivänä hyvänsä saatan saada jostain kustantamosta sen viestin, joka muuttaa kaiken". Kun päästän irti Kreikkalaisista, se tarkoittaa sitä, ettei minulla ole mahdollisuutta ylittää julkaisukynnystä lähivuosina. Ei ole seuraavaa käsikirjoitusta, joka voisi lähteä kierrokselle ja kantaa toivon painavaa takkia harteillaan. Ei ole mitään, mikä veisi minut seuraavalle askelmalle. Ei, ennen kuin kirjoitan, alusta asti. On yllättävän vaikea luopua ajatuksesta, että lähivuodet voisivat tarjota minulle sen, mitä haluan. Yllättävän vaikeaa luopua.

Tämän kaiken luopumisen keskellä hylsyt tekevät pahaa. Eivät siksi, että ne ovat hylsyjä, vaan siksi, että minun tekee mieli kieltää ketään lähettämästä minulle enää yhtään hylsyä Kreikkalaisista. Ei enää yhtään - antakaa kokoelmalleni edes arvokas kuolema, älkääkä rääpikö sitä enää tässä vaiheessa levälleen. Antakaa sen mennä rauhassa.

Viime viikolla sain hylsyn Kustantamo F:stä (se on ihana talo, sain hylsyn viikossa ja kiitän heitä ripeästä toiminnasta ihan vilpittömästi). Tänään tuli hylsy Kustantamo B:stä. Molemmat hylsyt ovat sähköpostini inboxissa, samoin kuin uuden vuoden hylsy Kustantamo G:stä. Luulen, että siivoan ne pois silmistä nyt. En tarvitse jokapäiväistä muistutustani siitä, että en ole onnistunut. En tarvitse hiekkaa ja suolaa ja hikea ja voiveitsiä haavoihin, jos niitä on, ja vaikka niitä ei olisikaan.

Onhan Kreikkalaiset vielä sisällä Kustantamoissa A, D, E ja H, mutta en turhaan yritä lohdutella itseäni sillä, että ehkä joku niistä vielä nappaa. A:lta on tullut joskus aikaisemmin hylsy, jossa mainittiin jotaikuinkin, että kokoelmasta puuttuu sielu. En usko, että se puuttuva osanen on sinne mistään pälähtänyt niin, että se tyydyttäisi heitä. D:stä en ole tainnut saada edellisenkään kierroksen hylsyä, joten turha odottaa, että he vaivautuisivat hylkäämään tätä uusintakaan versiota. Kustantamot E ja H ovat uusia tuttavuuksia, mutta ne olivatkin lähinnä sellainen "olenpahan ainakin yrittänyt!" -ratkaisu - en usko, että sovin heidän linjaansa.

Minun Kreikkalaiseni. Minä ihan vilpittömästi uskoin, että teistä olisi ollut siihen. Teidän kanssanne on ollut varma ja hyvä pohjavire koko ajan, kaiken tuskailun, kaikkien vaikeuksienkin alla. En vain osaa tehdä teidän hyväksenne enää mitään. Kustantamoiden palaute on ristiriitaista ja silti, hilkulla on käyty, ihan reunalla asti, mutta ei reunan yli. Että tämä taisi mennä nyt näin.

Tiedän, että olen pateettinen tänään. Hyvin pateettinen. Enkä ole syönyt kunnolla, verensokeri on ihan liian alhaalla, että voisin ajatella selvästi. Näitä olen kuitenkin ajatellut jo monta päivää, silloinkin kun maha on täynnä. Nyt minä ne tähän kirjoitin. Seuraavaksi menen nukkumaan ja yritän olla ajattelematta Kreikkalaisia, sillä myönnän, että nyt on vähän paha mieli.

13 kommenttia:

B. N. kirjoitti...

Voi Rooibos, keksisipä tähän jotain lohdullista sanottavaa! Mutta keksin vain sellaisia itsestään selvyyksiä kuin että ehkä ei vielä ollut sinun aikaisi ja joskus vielä on ja ne eivät ehkä tuossa mielentilassa auta. Muista syödä ja nukkua ja toivottavasti aamulla elämä näyttäisi vähän valoisammalta.

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Huhhuh, luopuminen on ihan varmasti tavattoman hankalaa. Postauksesi luettuani mietin, olenko ihan hullu kun olen itse lähtenyt tähän mukaan. Toisaalta taas, sanoit sen itsekin, "olenpahan ainakin yrittänyt". Mitä elämä olisi, ellemme kokeilisi reunoja ja rajoja meissä itsessämme ja muualla?

Kun olet joskus julkaissut kirjailija, silloin kaivat Kreikkalaiset esiin ja se näyttääkin hyvältä!

Ja näethän, et nyt luovu tekstistäsi, vaan unelmastasi - ja vain vähäksi aikaa. Teksti on ja pysyy, ja se on tärkeintä. Olet tehnyt hienon matkan sen kanssa! Se on tärkeintä.

Mitä edes tarkoittaa, että kokoelmasta puuttuu sielu?

Ajattelen Sinua, Rooibos, ja myötäelän kanssasi. Kovasti kovasti tsemppiä!

andersvacklin.com kirjoitti...

Todella harmillista. Älä kuitenkaan luovuta. Kuten sanot, olet käynyt hilkulla, ihan reunalla. Se on paljon se. Ensi kerralla pääset sinne nopeammin ja helpommin. Tsemppiä!

andersvacklin.com kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Karenina Unska kirjoitti...

No voi itku. Ei ole mitään kovin viisasta mielessä nyt, mutta halusin vain sanoa, että mukana elellään täälläkin. Kirjoittaminen ei ole turhaa. Äläkä vain hävitä Kreikkalaisiasi. Hitsi, kun olisin päässyt lukemaan, en osaa yhtään edes kuvitella, millaisia tarinoita olet kirjoittanut.

Elän silti vielä toivossa, josko kuitenkin...

Anonyymi kirjoitti...

Kreikkalaisten kanssa pääsit kuitenkin niin lähelle julkaisukynnystä, onhan sekin etappi minne monikaan julkaisusta haaveileva ei ikinä pääse. Voin kyllä kuvitella, että luopuminen on vaikeaa, etenkin kun Kreikkalaisten kanssa olet niin pitkään puurtanut. Ehkä aika ei vain vielä ollut tuon novellikokoelman, ehkä sen aika tulee myöhemmin, kun olet jo julkaissut romaanin ja saanut nimeä. Novellikokoelmaa on silloin aina helpompi myydä eivätkä kustantamot ole niiden kanssa niin varovaisia. Henkilökohtaisesti uskon (varmaan lohduttavaa ihmiseltä, joka ei itse tiedä kirjoittamisesta mitään:), ettei mikään kirjoittaminen, vaikkei julkaisukynnys ylitykään ole turhaa. Uskon itse, että Kreikkalaisten jälkeen olet valmiimpi jonain päivänä ylittämään julkaisukynnyksen. Harjoitus tekee mestarin, myös kirjoittamisessa, vaikkei se nyt varmaan tällä hetkellä lohdutakaan. Toivottavasti pystyt nollaamaan tilanteen pian, tarttumaan uuteen aiheeseen ja nauttimaan kirjoittamisesta, koska olet siinä todella HYVÄ.

Marmustoi kirjoitti...

Kävin läpi tuon saman 2000-luvun alussa. Nyt olen julkaissut kolme kirjaa, ja jokaisessa niissä on jotain tuosta hylsystä. Se on palvellut kirjoittamistani monella tapaa näinä vuosina.

Joskus on parempikin irrottaa otteensa hetkeksi, mutta jatkaa jonkin muun teeman kanssa. Näin hylätytkin kirjoitukset palvelevat kehittymistä kirjoittajana. Ehkä löydät se uuden yrityksen innostuksen piankin. Halauksin.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö miten siinä käy, ajan kanssa - siinä käy niin, että huomaat näiden viiden pitkän vuoden Kreikkalaisten kanssa olleen kultaakin kalliimpia oppivuosia.
Näin varmasti ajattelet sitten, kun olet tehnyt jotain muuta ja julkaissut :)

Se Jotain muuta on vaan vaikea löytää ja saada käyntiin... juuri sen kanssa painin itsekin. Mutta suunta on eteenpäin, kokoajan!

Oletko ajatellut mahdollisuutta, että jokin Kreikkalaisten novelleista kasvaisi romaaniksi? Luin itse joulun aikaan yhden novellikokoelman ja huomasin syyn miksi en ole novellien suurin ystävä: tarina tuntuu aina jäävän kesken. Herättää uteliaisuuden muttei kerro koko tarinaa. Vaikka näissäkin novelleissa oli alku, keskiosa ja loppu. Silti ne tuntuivat vain pintaraapaisuilta.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Voimia!
-Leijona

Outi L / kaksi sivua kirjoitti...

Voi Rooibos. Halaus.

Sinä tiedät, mitä mieltä olen tavastasi kirjoittaa. Nämä sinun tavalliset blogipostauksetkin usein sisältävät ilmauksia, jotka saavat sieluni huokailemaan. Olet lahjakas kirjoittaja, ja ennen kaikkea määrätietoinen ja ahkera!

Kreikkalaiset, kreikkalaiset. Voi teitä.

Ja silti luulen: on kirjoitettava.

Mikko Niska kirjoitti...

Rooibos, voisitko ajatella julkaisevasi novellikokoelmasi vapaasti Internetissä?

Nyt kun kokoelma ei läpäise jotakin tiettyä ja kapeaksi tiedettyä väylää, se jää siis tyystin lukijoiden ulottumattomiin - sellainen kohtalo, jos mikä, tuntuu hassulta.

Tai - muistathan Päätalo-instituutin kilpailun, sinne voi lähettää vielä huhtikuun loppuun asti materiaalia, pikkupainatus vaan ja itsellekin jää ihka oikea kirja muistoksi!

En usko, että myöhemmät ambitiot tästä (tai näistä) vaihtoehdoista kärsisivät. Hyville novellikokoelmille on aina lukijoita, olen joskus löytänyt netistä aivan loistoteoksia, jotka eivät vaan ole jostain syystä menneet "kaupaksi" virallisella polulla.

Itsehän lähdin jo aika alussa vapaan julkaisemisen puolelle, genre on vähän outo eikä kovin kaupallinen, enkä osaa sillä tavoin kirjoittaa että siitä olisi oikeaksi kirjallisuudeksi, mutta kivaa se on ollut ja tuhatkunta kertaa on tiedostokin ladattu.

Fundeeraan vaan, että novellikokoelmallesi voisi antaa elämän, vaikka sitten vapaana julkaisuna. Silloin pääsisit siitä kohti seuraavia projekteja, se olisi kulkenut luontevan luomiskaaren, lähtenyt liikkeelle...





Rooibos kirjoitti...

Oijoi, miten paljon ihania viestejä, kiitos kaikille!

B.N.: Kiitos! Syöminen ja nukkuminen ovat hyviä asioita ja nyt keskityn taas kirjoittamiseen.

Paula: Kiitos ja rutistus sinne! Kreikkalaisten kanssa on tosiaan kuljettu matka - ja hieno matka onkin. Kaivan käsikirjoituksen esiin ehkä taas vuoden tai parin kuluttua, tai jonkin muun mystisen ajan kuluttua, ja katson, voinko tehdä sille vielä jotain. Ja siinä olet oikeassa, että reunojen ja rajojen kokeilua tämä on - kokeilua ja venyttämistä. Jatketaan kirjoittamista :).

Anders: Tuota toivetta minä elättelenkin, että seuraava matka samaan pisteeseen olisi vähän lyhyempi, koska Kreikkalaisten aikana olen oppinut ihan hirveästi kirjoittamisesta - pakkohan sen on jossain näkyä ;)?

Karenina Unska: Ehkä vielä jonain, kaukaisena päivänä... :). Kiitos myötäelämisestä, se lämmittää!

Anonyymi: Kiitos kauniista sanoista! Se on kyllä hyvä asia, ettei minusta tunnu siltä, että aika olisi mennyt hukkaan Kreikkalaisten kanssa. Olen oppinut niiden kanssa yhtä paljon kuin sitä ennen viidessätoista vuodessa. Niitä kirjoittaessani olen kirjoittanut parasta, mitä olen ikinä kirjoittanut, päässyt lähemmäs kustannussopimusta kuin ikinä. Joten onneksi voi sanoa ihan vilpittömästi, että hyvin käytettyä aikaa, kuitenkin.

Marmustoi: Kiitos ja halaus myös sinne! Kirjoitusinto ei onneksi ole hävinnyt mihinkään, vaan sitä löytyy yhä. Olisi kamalaa, jos tässä kohtaa olisi kaiken lisäksi musta aukko siinä mielessä, etten tietäisi yhtään, mihin kynäni työnnän. Hui. Ja kaikki ei mene aina niin kuin haluaa (luulen, että kaikki kirjoittavat ihmiset tietävät tämän erinomaisen hyvin!), mutta se ei estä jatkamista :).

Leijona: Kiitos, kanssakirjoittaja :). Olen joskus miettinyt sitä, että olisiko joku Kreikkalaisten tarina siemen jollekin isommalle, mutta ainakaan nyt ei tunnu siltä. Nyt on vain tylsää se, että julkaisu valuu vuosia pidemmälle siitä ajasta, jolloin luulin sen suunnilleen tapahtuvan. Sain jo haistaa karkkia, mutta sitten se vietiin pois ja sanottiin, että "ei vielä". Siihen pitää totutella. Ettei voi helliä itseään ajatuksella, että "voin muuttua minä tahansa päivänä soon-to-be-kirjailijaksi" ;).

Outi: Kiitos :). Halaus myös sinne. On kirjoitettava. Kirjoitusiloa ja valoa sinullekin!

Mikko: Kiva kun jätit kommentin :). Luulen, että aika ei ole vielä kypsä sille, että julkaisisin internetissä tai omakustanteena. Ehkä joskus myöhemmin tulee se aika, mutta ei vielä. Olen kyllä miettinyt tuota asiaa ihan uudelta kannalta viime aikoina, tai ihan uudestaan, pitäisi kai sanoa, mutta vielä ei ole alkanut kilistä päässä mikään kello. Odottelen, annan ajan ajaa ohi ja katson sitten joskus Kreikkalaiset vielä kertaalleen ja toivon, että näen niissä vielä silloinkin jotain.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kirjoitin eilen mielestäni (tai tänään varhain aamulla) sinulle tsemppausta mutta kännykkäni varmaan kadotti kommenttini taivaan tuuliin. Anyways tulee surullinen olo tätä postausta lukiessa - tiedän niin tuon tunteesi, etenkin kun olet "uhrannut" vuosia tärkeään työhösi.

Älä hautaa kokonaan tätä, please. Anna sen muhia vielä, anna odottaa. Minä annoin Pintanaarmujen odottaa vaikka ehdin ne jo hylsysuuttumuspäissäni melkein repiä. Sitten kaivoin ne taas, muokkasin, ajattelin että tämä on loistavaa, uskoin siihen, ja nyt päätin että Ntamo saa riittää, Ntamo on ainoa, joka uskaltaa ymmärtää.

Halaus sinulle, joka tapauksessa, ja pää pystyyn, olet mainio kirjoittamaan jo pelkkien blogitekstien perusteella, usko itseesi, please!

Rooibos kirjoitti...

Helmi-Maaria: Kiitos tsempeistä! Ja ei, en aio hävittää tai haudata Kreikkalaisia kokonaan, mutta en myöskään aio pohtia niiden muokkaamista piitkään aikaan. Nyt kirjoitan muuta ja sitten kun tuntuu siltä, että jaksan taas hakata päätä kiveen, niin katson mitä Kreikkalaisille kuuluu ja onko niistä mihinkään. Siihen menee kuitenkin todennäköisesti vuosia.

Aktiivinen itseen uskominen on ehkä vähän kortilla juuri nyt ;), mutta kyllähän sitä passiivisesti kai uskoo itseensä ja kykyihinsä, koska jatkaa. Yritän nyt keskittyä vain kirjoittamiseen - olla ajattelematta julkaisua tai sitä, olenko tarpeeksi hyvä, ja kirjoittaa vaan.

Halaus sinne, Helmi-Maaria!