Sanoja

Sanoja minä rakastan, sanoja koteja niin kuin kotiloita, jotka kiertyvät niin kuin keloutuva puu, pyryävä lumi, niin kuin seinät niin kuin akvaariokalojen tanssi niin kuin ruskeat hiukset tuulessa letillä sormien ympäri, niin kuin sukkahousut säärien ympäri, niin kuin kesämekon helma pyöriessä, niin kuin tee kupissa ja vesi lavuaarissa niin kuin valo niin kuin pilvet niin kuin maapallo niin kuin linnunrata.

Kyllä, arjessa pitää olla aikaa sanoille. Edes yksi sivu, edes kaksi sivua tai kolme. Ja onkin. On, sillä minä teen sitä aikaa, lapioin tilaa niin kuin parkkipaikkaa autolle kadun varteen lumen keskelle tai niin kuin hiekkarannalla hiekkaa pienellä punaisella muovilapiolla kunnes kuopan pohjalla on vettä.

Minulla on keltaisia tulppaaneja ja keltainen tulppaani, jonka terälehdet aukenevat ja sieltä tulvii sanoja niin kuin pieniä mustia sokerimuurahaisia, jotka eivät tee kellekään mitään paitsi taloille, murentavat ne vähitellen ja rakentavat vähitellen uudestaan toiseen paikkaan.