May the Force be with you

torstai 20. marraskuuta 2008

Askel parempaan

Siivosin. Minä, joka olen pakoillut siivoamista jo pari viikkoa. Kyllä kiitos, olen aika tyytyväinen, että sain vihdoin aikaan. Nyt istun imuroidulla matolla koneen ääressä ja syön palkintolihaa. Luit ihan oikein, palkintolihaa. Jostain syystä tällä viikolla on tehnyt hirveästi mieli lihaa ja sitten noita Pandan uudehkoja Duelloja eli suklaapäällysteisiä lakuja. Ne odottavat vuoroaan lihalautasen vieressä.

Huomenna on perjantai - se luo toiveikkuutta tähän toivottomuuden häiritsemään arkeen. Huomisen jälkeen on lauantai, sunnuntai ja vielä maanantaikin kokonaan omaa aikaa ja vasta tiistaina takaisin töihin. Aika kivaa :).

Eilen illalla selasin Martinheimon Parempia vir(i)kkeitä loppuun. Ei se oikein ollut mistään kotoisin. Luin ennen nukkumaanmenoa luvun Word Workia ja se tuntui paremmalta. Joku voisi ihmetellä, että miksi ylipäätään luen nykyään noita kirjoitusoppaita. Yksi iso syy on se, että kirjoitusoppaitten lukeminen on keino ajatella kirjoittamista niinä päivinä kun en ehdi tai jaksa kirjoittaa. Ja saahan parhaista oppaista aina ideoita, herätyksiä, näpäytyksiä, oivalluksia. Se on tärkeää. Ajatteleminen.

2 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Tuonpa vuoksi minäkin luen sanataideoppaita. Peilaan ajatuksiani niihin ja ehkä saan uusia ideoita. Tai ärsyynnyn ja joudun todella miettimään jotain omaa kirjoittamisteesiäni. Martinheimon Parempi lause on minusta ihan ookoo, tosin en ole aikoihin lukenut sitä oman kirjoittamiseni kannalta, vain opettamismielessä. Paljon olen Martinheimon harkkoja käyttänyt tunneillani.

Golbergiin palaan aina uudelleen. Cameron-projektini on nyt katkolla, koska erehdyin lukemaan Goldbergiä, ja se vain vaikutti niiiiin paljon viisaammalta tekstiltä kuin Cameron...

Voi, kun joku siivoaisi minunkin kotini! :D

Rooibos kirjoitti...

Päivi: vessa on vielä siivoamatta, enkä edes tiskannut, että ei tämä kovin suuri voitto ollut ;).

Goldberg on parempi kuin Cameron. Cameronilla oli muutama kertakaikkiaan ravistava kommentti kirjoissaan, osui ja upposi tosi äkäisesti, mutta yleisesti ottaen Goldberg on minusta parempi. Olen vähän yrittänyt katsella Goldbergiä huuto.netistä, mutta eipä näy yhtään ylimääräistä kaupan...